Kysely: Lapselta pyydettävä lupa kuvien laittamisesta someen

Noin 60 prosenttia Lastensuojelun Keskusliiton kyselyyn vastanneista lapsista ja nuorista on sitä mieltä, että heidän kuviensa tai tietojensa laittamisesta sosiaaliseen mediaan on aina kysyttävä lupa.

Kyselyn mukaan vain noin kymmenen prosenttia vastaajista kertoi, että someen laitetuista tiedoista tai kuvista oli ollut heille haittaa. Yleisimpiä haittoja olivat vastaajien mukaan kiusaaminen, ulkonäön arvostelu ja kuvien väärinkäyttö.

Liiton viime vuoden lopussa toteuttamaan nettikyselyyn vastasi hieman alle 900 lasta ja nuorta. Vastaajien ikähaarukka on 13-17 vuotta, ja vastaajista yli 70 prosenttia on tyttöjä.

Somekanavista suosituimpia ovat Facebook, Instagram ja Snapchat.

Aineiston mukaan lapset ja nuoret ovat aktiivisia sosiaalisen median käyttäjiä, sillä noin 85 prosenttia sanoi itse laittavansa tietojaan julkisesti nähtäville sosiaaliseen mediaan. Saman verran vastaajat kertoivat myös jonkun toisen laittaneen tietoja heistä julkisesti someen.

Vastaajista lähes puolet oli huolissaan siitä, millaisia kuvia tai tietoja heistä voidaan laittaa julkisuuteen. Vastaajat ajattelivat myös, että lapset ja nuoret eivät yleisesti ottaen tiedä riittävän hyvin, miten somessa tulee toimia, ja että he voivat loukata toisia tahtomattaan.

Vanhempien sometaidot askarruttavat

Kyselyyn vastanneet lapset ja nuoret eivät olleet täysin vakuuttuneita omien vanhempiensa taidoista toimia sosiaalisessa mediassa.

Lähes puolet vastaajista vähintään epäili aikuisten taitoja, ja vain 13 prosenttia oli täysin sitä mieltä, että aikuiset osaavat toimia loukkaamatta lasten ja nuorten oikeuksia.

Silti jopa 87 prosenttia vastaajista joka tapauksessa luotti jossain määrin siihen, että vanhemmat eivät julkaisisi lapsesta ja nuoresta sellaisia kuvia tai tietoja, jotka olisivat vastaajalle kiusallisia.

Kyselyssä 56 prosenttia oli jossain määrin tai täysin eri mieltä väitteen kanssa, jonka mukaan vanhemmat tietävät hyvin, millaisista asioista lapset ja nuoret sosiaalisessa mediassa ja keskustelufoorumeilla juttelevat.

Vain noin 13 prosenttia vastaajista koki, että vanhemmat ovat perillä lasten ja nuorten some- ja foorumikeskusteluista.

Lue myös:

    Uusimmat