Kysely: Joka neljäs suomalainen on ollut tankojuoppo – lähes puolet pitää hyväksyttävänä

Yli joka neljäs suomalainen on syyllistynyt tankojuoppouteen eli ajanut polkupyörällä humalassa, kertoo Liikenneturvan kysely.

Kyselyn mukaan 28 prosenttia kertoi pyöräilleensä humaltuneena viimeisen viiden vuoden aikana. Neljä prosenttia kertoo pyöräilleensä huppelissa usein.

Asenteet tankojuoppoutta kohtaan ovat melko suopeita. Vastanneista 45 prosenttia kertoi pitävänsä humalassa pyöräilemistä hyväksyttävänä. 42 prosenttia tosin hyväksyy pyöräilyn vain "pienessä humalassa" ja kolme prosenttia miten humalassa vaan.

Vastanneista puolet ei hyväksy tankojuoppoutta.

– Se on selvä, että niin kuin mihin tahansa muuhun toimintaan, alkoholi vaikuttaa myös pyöräilyyn ja pyöräilevän ajokykyyn. Reaktioaika pitenee, liikkeiden hallinta vaikeutuu, riskinotto voi kasvaa ja havainnointikyky kaventua. Myös kypärä voi humalassa polkevalta jäädä laittamatta, Liikenneturvan suunnittelija Jyrki Kaistinen luettelee tankojuoppouden vaaroja tiedotteessa.

Liikennejuopumus moottorittomalla ajoneuvolla on rikos. Siitä voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi.

Kyselyn toteutti toukokuussa Kantar TNS, ja siihen vastasi runsaat tuhat suomalaista.

Lue myös:

    Uusimmat