Kyräilystä kannustukseen – ystävyysottelu lähensi poliisia ja somalinuoria
Keski-Espoon urheilupuistossa raikuivat tänään kannatushuudot sekä suomeksi että somaliksi, kun poliisien jalkapallojoukkue kohtasi somalinuoret kentällä.
Ennen peliä poliisit totesivat hymyillen tasapelin riittävän ja olevan se paras lopputulos, sen sijaan somalinuoret lähtivät otteluun voittamaan.
– Odotamme viihdyttävää peliä, toivottavasti poliisit jaksavat juosta meidän perässämme. Olisi pieniä kalavelkoja. Ei tasapeli riitä, haemme aina voittoa, kommentoivat pilke silmäkulmassa juuri ennen peliä Bulhan, Abdubulhan ja Abdehihassan.
Nuoret tekivät ensimmäiset maalit, mutta tällä kertaa nöyryys palkittiin - poliisit nappasivat ottelussa voiton lukemin 6-4.
– Hyvä peli oli! Vastassa oli taitavia poikia, jotka olivat selvästi harjoitelleet yhdessä pelaamista. Sää oli tänään aika hankala, ensin me pelasimme vastatuuleen ja toisella puoliajalla pojat, poliisitarkastaja Timo Kilpeläinen sanoi pelin jälkeen.
Ottelu pedattiin keväällä keskustelutilaisuudessa, jossa nuoret haastoivat poliisit pelaamaan.
– Vähän aikaa mietimme, mutta otimme haasteen vastaan, Kilpeläinen kertoo.
Vaaroista varoittelu ei riitä
Nuorista koottu, rauhan puolesta pelaava Peace United on syntynyt osana Kirkon Ulkomaanavun Tekoja -kampanjaa. Sen tavoitteena on lopettaa vastakkainasettelu kulttuurien ja uskontojen välillä.
Huhtikuussa Kirkon Ulkomaanapu järjesti uskonnollisten ja perinteisten yhteisöjen edustajien sekä viranomaisten opintomatkan Washingtoniin. Matkan tavoitteena oli tutustua väkivaltaisen ekstremismin ehkäisemisessä toimiviksi osoittautuneisiin malleihin Washingtonissa ja Minnesotassa.
Matkalla syntyi idea myös poliisin ja yksin Suomeen saapuneiden nuorten välisestä jalkapallo-ottelusta.
– Luottamus viranomaisten ja nuorten välille ei synny siitä, että puhutaan radikalisaatiosta tai varoitellaan sen vaaroista, vaan konkreettisen, jokapäiväisen yhdessä tekemisen kautta, toteaa rauhanvälitysverkoston sihteeristön päällikkö Aaro Rytkönen.
– Poliisilla ja somalinuorilla ei ole kauhean hyvät välit. Tällainen peli lähentää nuoria ja poliisia tosi hyvin, ja toivon, että jatkossa nuoret uskaltavat työskennellä entistä paremmin poliisin kanssa, kertoo joukkuetta kasaamassa ollut Hanad Yasin.
Ongelmia on ollut Yasinin mukaan esimerkiksi siinä, että nuoret eivät välttämättä uskalla kertoa kaikkia asioita poliisille.
Lisävoimia yhteiskunnalle - ja maajoukkueelle
Myös joukkueen idean isä katsoi peliä tyytyväisyyttä hyristen.
– Ennen poliisit ja pojat ovat kyräilleet toisiaan, mutta tuolla he nyt tönivät toisaan pelin hengessä. Paras seuraus tästä pelistä on kuitenkin se, kun pelaajat istuvat pelin jälkeen yhdessä pukuhuoneessa ja poliisit tajuavat, miten loistavia pelaajia nämä pojat ovat ja miten mahtava tulevaisuus näillä pojilla on. Silloin olemme päässeet tavoitteeseemme, Kirkon ulkomaanavun rauhanvälitysverkoston johtaja Antti Pentikäinen sanoo.
– Kun nämä pojat löytävät sen oman paikkansa ja sen, miten he voivat rakentaa tätä yhteiskuntaa, me saamme todella vahvoja ihmisiä. Toivottavasti myös Suomen maajoukkueessa joku näistä pojista vielä tekee maaleja ja pääsisimme vihdoin niihin kisoihin, Pentikäinen sanoo.
Tämän päivän pelissä oli myös hyväntekeväisyyskulma: pelaajat keräsivät rahaa muutaman pelaajan pelilisenssiä varten.
Sekä poliisin edustajat että nuoret toivovat jatkoa ystävyysotteluperinteelle.
Uusimmat
-
16:56
Tukes MTV:lle: Suolahapon säilytys ei kuulosta säännösten mukaiselta – poliisi alkoi tutkia Tuusulan myrkkyvuotoa
-
16:52
Media: Kari Jalosta lähestytty – hänet halutaan huippupestiin
-
16:38
Vaarallisen aineen vuoto päättynyt Tuusulassa – tilanne ei aiheuta enää vaaraa
-
16:34
Mikon lapsi kohtasi suden yksin koulukyytiä odottaessaan: "Susi kuuluu luontoon – mutta jos jotain sattuisi, voidaan vain jossitella"
-
16:33
Perheen eväshetki keskeytyi ahneen vieraan takia – äidin kylmänviileä toiminta tilanteessa tallentui kameralle
-
16:30
Suora lähetys Estonia-sarjan punaiselta matolta noin kello 17 alkaen – seuraa tunnelmaa tästä
-
16:13
PMMP:n festarikeikat saivat ihmiset suunniltaan: "Missä on fanien kunnioitus?"
-
16:10
Harryn ja Meghanin avustajien tarjoama sopimus pöyristyttää – peruskoululaisia kiellettiin esittämästä negatiivisia kommentteja parista
-
16:05
Eduskunta hyväksyi vammaispalvelulain lykkäämisen – hallituksen ja opposition rivit pysyivät yhtenäisinä
-
16:01
Askolan yläkoululla Uudellamaalla poikkeuksellinen väkivallanteko – yksi ambulanssilla sairaalaan
-
15:58
Taksiliitto hämmästelee Suomen viranomaisten Yango-päätöstä: "Valitettavasti sama sinisilmäisyys näkyy"
-
15:58
Yllätyskäänne Pekka Katajan jutussa korkeimmassa oikeudessa: Avunannosta murhan yritykseen tuomittu mies määrättiin vapautettavaksi
-
15:42
Tommi Tikka rymisteli jo toisen suihkukomennuksen Ruotsissa
-
15:38
Metropolia vaati opiskelijoita allekirjoittamaan sopimuksen, jotta koulun valtaus sai jatkua yön yli – "Protesti ei ole protesti, jos siihen kirjoitetaan lupalaput"
-
15:37
Jäätikkötulvat uhkana Norjassa jo nyt – muutosnopeus riippuu ilmastotoimien suunnasta: "Mahdollisuus tuhoihin valtava"
-
15:30
Yle aloittaa kahdet muutosneuvottelut
-
15:25
Parkissa olleesta rekasta vuoti myrkyllistä happoa koulun lähellä – näin evakuoitujen lasten vanhemmat kommentoivat tapahtunutta
-
15:13
FBI:n eliittiagentit harjoittelivat Suomessa: "Nyt yhteistyötä tehdään tiiviisti"
-
14:59
Postilähetyksiä 20 vuoden ajan anastanut mies jäi nalkkiin – vorolta löytyi myös valtavasti peräkärryjä, trailereita ja pyöriä
-
14:59
Patrick osti hummereita poskettomaan 3 800 euron kilohintaan Ruotsissa: "Ehdottomasti sen arvoista"
-
Lataa lisää