Kymmenettuhannet kodittomat Haitilla joutuivat kohtaamaan vielä Grace-myrskyn järistyksen jälkeen

Haitin maanjäristyksen pelastustyöt ovat vielä pahasti kesken – kuolonuhrien määrä on kivunnut yli 700:n 1:33
Haitin maanjäristyksen pelastustyöt ovat vielä pahasti kesken – kuolonuhrien määrä on kivunnut yli 700:n

Pelastustoimet tuhoalueella ovat pahasti kesken ja avunanto kärsii jatkuvista vaikeuksista.

Karibialla sijaitsevan Haitin maanjäristys on jättänyt kodittomiksi kymmeniätuhansia ihmisiä. Lisäksi maahan saapui tiistaina Suomen aikaa Grace-myrsky, joka aiheutti Yhdysvaltain kansainvälisen hurrikaanikeskuksen mukaan voimakkaita sateita, tulvia ja maanvyörymiä, uutisoi CNN.

Lauantainen maanjäristys oli voimakkuudeltaan 7,2 ja tuhosi Haitissa yli 37 000 kotia. Järistyksen keskus sijaitsi noin 160 kilometrin päässä maan pääkaupungista Port-au-Princesta.

Haitin viranomaisten mukaan kuolonuhrien määrä on kasvanut yli 1 400:aan ja loukkaantuneita on yli 6 900.

Alkuviikosta pelastajat ovat yrittäneet etsiä romahtaneiden rakennusten raunioista henkiin jääneitä. Järistyksessä tuhoutui kotien lisäksi julkisia rakennuksia, kuten kirkkoja ja kouluja.

Pelastustoimet järistysalueella ovat pahasti kesken ja avunannon on pelätty vaikeutuvan entisestään myrskyn myötä. Haitiin on julistettu kuukauden kestävä hätätila.

Lue myös:

    Uusimmat