Kylmyys ja tulvat ajamassa lapsia liikkeelle Syyriassa – Pelastakaa Lapset julkaisi karmeita kuvia leireiltä, joissa teltat kelluvat mutavedessä

Tulvat ovat viime aikoina koetelleet Syyrian pakolaisleirejä, joihin asuinsijoiltaan siirtymään joutuneet ovat hakeutuneet suojaan. Pelastakaa Lapset ry kertoo tiedotteessaan, että leireillä on tuhoutunut noin 500 telttaa ja monet teltat ovat muuttuneet asuinkelvottomiksi.

Kuluvan vuoden aikana yli 230 000 lasta on joutunut konfliktin vuoksi pakenemaan kodeistaan Syyrian pohjoisosissa. Monilla alueilla rankkasateet ovat aiheuttaneet tulvia ja kylmenevä sää on pahentanut siirtymään joutuneiden olosuhteita entisestään.

Kymmenettuhannet majoittuvat surkeissa oloissa

Koillis-Syyriasssa Ar-Raqqan ja Hasakan maakunnissa sijaitseville leireille ja noin sataan majoitustilaan, kuten kouluihin on ahtautunut yli 75 000 ihmistä, joista lapsia on 31 680. Majoituskäyttöön otetut koulut ja muut tilat ovat huonosti varusteltuja ja osa on ilman sähköä. Terveydenhoitoa ja muita palveluja on lisäksi rajatusti saatavilla.

– Pelkäämme tulevaa, sateet pelottavat kovasti. Viime talvena monet lapset menettivät henkensä kylmän ja tulvien vuoksi, kertoo seitsemän lapsen äiti Hamida.

Perheensä kanssa Areeshan leirillä asuva Hamida joutui viime talvena siirtymään yhteensä 15 kertaa.

– Lapsillani ei ollut kunnollisia vaatteita. Meillä ei ollut lämmitintä eikä edes polttopuita nuotion tekemiseen, hän kertoo.

Talvikautena toistuvat tulvat sekä ylikansoitus lisäävät terveysriskejä Areeshan leirissä. Leirillä toimivilla avustusjärjestöillä ei ole tarpeeksi resursseja tarjotakseen riittävää apua kaikille sitä tarvitseville.

– Tuhannet lapset ovat jälleen vaarassa Pohjois-Syyriassa huonojen asuinolojen vuoksi. Aiempien talvien kokemuksesta tiedämme, että lapset kärsivät sään kylmetessä. Kodeistaan paenneet perheet kamppailevat selviytyäkseen ja vauvat sekä pienet lapset ovat äärimmäisen haavoittuvaisia sääolojen huonontuessa, sanoo Pelastakaa Lasten Syyrian avustustoimia johtava Sonia Khush.

– Pohjois-Syyrian alueella tuhannet pitkäkestoisen ja viime aikoina leimahtaneen konfliktin vuoksi asuinsijoiltaan siirtymään joutuneet perheet elävät teltoissa, keskeneräisissä rakennuksissa ja yhteismajoituksissa. He joutuvat toistuvasti olemaan ilman sähköä ja puhdasta vettä.

– Sen lisäksi, että konfliktin osapuolten tulee edesauttaa humanitaarisen avun antamista, heidän on pyrittävä vihollisuuksien lopettamiseen pysyvästi, jotta kymmenet tuhannet lapset säästyisivät lisäkärsimyksiltä, toteaa Khush.

Pelastakaa Lapset vastaa hädänalaisten tarpeisiin muun muassa jakamalla hygieniatarvikkeita, ruokaa ja muita perustarvikkeita.

Lue myös:

    Uusimmat