”Kylmät väreet ja karvat pystyssä” – näin uutinen huimasta miljoonapotista otettiin vastaan Tampereen Lielahdella

Lielahden K-Citymarketissa Tampereella oli iloinen tunnelma, kun uutinen kaupasta voitetusta Eurojackpotin jättivoitosta kuultiin.

– Lähinnä meni kylmät väreet, sen verran huima uutinen, kauppias Marko Strand toteaa MTV Uutisille.

Voittoisa rivi myytiin marketin infopisteeltä, ja huima 87 miljoonan rivi kotiutettiin vaivaisen yhden rivin sijoituksella.

– En ihan heti muista tällaista isompaa voittoa meiltä tulleen, Strand muistelee.

87 miljoonan Eurojackpot-megavoitto huumasi Lielahdella 2:25

Lielahden K-Citymarketin sisäänkäynti.

Uutinen on hänen mukaansa ollut niin huima, ettei kaupassa ole ehditty edes miettiä, miten asia liikkeessä huomioitaisiin.

– On kuulutettu asiasta myymälässä. Henkilökunta on kertonut, että voitto on niin huimaava ajatus, että karvat on pystyssä ja kulkee kylmät väreet, Strand kertoo.

Tapaus on noussut puheenaiheeksi myös asiakkaiden keskuudessa, ja hymyileviä ilmeitä on Strandin mukaan sekä henkilökunnalla että asiakkailla.

Onni voi joskus potkaista useammin kuin kerran. Yhdysvaltalaismies on voittanut lottopotin peräti kahdesti.

Mies voitti lotossa miljoona dollaria toistamiseen 0:52

Lue myös:

    Uusimmat