Kvartetti arvosteli Israelin armeijaa

EU, USA, YK ja Venäjä ovat moittineet Israelin armeijaa palestiinalaisten siviilien surmaamisesta.

EU, Yhdysvallat, YK ja Venäjä moittivat Israelin armeijaa palestiinalaisten siviilien surmaamisesta jahdattaessa äärijärjestöjen johtajia. Niin sanottu rauhankvartetti vetosi kumpaankin osapuoleen väkivallan kierteen katkaisemiseksi ja arvioi, etteivät asevoimien toimet lisää turvallisuutta.

Välittäjät tunnustivat lausunnossaan israelilaisten oikeuden itsepuolustukseen, mutta vaativat pääministeri Ariel Sharonin hallitusta kunnioittamaan kansainvälistä oikeutta ja tekemään kaikkensa siviiliuhrien välttämiseksi.

Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell pahoitteli erikseen eilen illalla tehtyä hyökkäystä, jossa sai surmansa korkea-arvoinen Hamas-johtaja. Hänen mukaansa tapaus saattaa vaikeuttaa tiekartaksi kutsutun rauhansuunnitelman toteuttamista.

Powell patisti Israelia ja palestiinalaisia pitämään kiinni rauhanponnisteluistaan ja rakentamaan luottamusta, joka tekisi yhteistyön mahdolliseksi.

Israelin armeijan ammuntakäskyjä tarkennettiin

Israelin asevoimat pyrkii vähentämään siviiliuhrien määrää palestiinalaisalueilla. Asevoimat on saanut uudet tulen avaamista koskevat säännöt, ilmoitti Israelin armeijan radio.

Radion mukaan Israelin sotilaiden saamia ammuntakäskyjä on tarkennettu palestiinalaisalueilla tehtävissä operaatioissa. Armeijalähteet kertoivat, että toimintarajoituksilla yritetään suojella sivullisia.

Viranomaiset korostivat kuitenkin tekevänsä edelleen kaikkensa mahdollisten itsemurhaiskujen estämiseksi ja militanttien jäljittämiseksi.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat