Mainos

Kuvat uutta moottoritieliittymää vastustavasta pyöräprotestista: "Länsiväylä muutettava kaduksi"

Länsiväylän liikenne siirrettiin kiertoreitille tänä iltana, kun polkupyöräilijät valtasivat ajoväylän osoittaakseen mieltä Espoon Koivusaareen suunniteltavaa moottoritieliittymää vastaan.

Vastaava Kriittinen pyöräretki järjestettiin päivälleen viisi vuotta sitten, jolloin Helsingin Polkupyöräilijät ja Helsingin seudun Maan ystävät vaativat Länsiväylää bulevardisoitavaksi. Nyt pyöräilyaktiivit ovat nyreissään, sillä uuden moottoritieliittymän suunnitelmat sotivat Helsingin yleiskaavaehdotusta vastaan.

Yleiskaavaehdotuksessa kaikki Kehä I:n sisäpuoliset moottoriväylät muutetaan kaupunkibulevardeiksi. Koska Länsiväylän omistaa valtio, ollaan sille kuitenkin suunnittelemassa uutta moottoritieliittymää muutaman kilometrin päähän ydinkeskustasta. Pyöräilijöiden mukaan liittymän rakentaminen pakottaisi pyöräilijät mäkiselle ja mutkaiselle kiertoreitille.

– Koivusaareen pääsee keskustasta jatkossa bussilla, metrolla, pyörällä tai jalan – ja myös autolla Lauttasaarentietä pitkin. Moottoritieliittymälle alisteisen mutkaisen ja mäkisen pyörätien nimittäminen baanaksi on orwellilaista retoriikkaa. Me vaadimme, että kaupunki noudattaa omia strategioitaan – ihan oikeasti, eikä vain juhlapuheissa, tapahtuman Facebook-sivuilla kirjoitetaan.

Tapahtuman järjestäjien mukaan Länsiväylä on muutettava kaduksi ja "60-lukulaiset moottoritiefantasiat on viimein hylättävä lopullisesti.

– Helsinkiä pitää rakentaa ihmisille, ei autoille. Vielä ei ole liian myöhäistä korjata vuosikymmenien emämunausta.

Myös Helsingin poliisi seurasi aktiivisesti Kriittisen pyöräretken etenemistä Twitterissä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.