Kuvat: Palomiehet pelastivat moottoriveneen viime hetkellä

Kuva2
Palomiehet Mikko Liljeroos (vasemmalla) ja Sami Hyvönen (oikealla) pintapelastusvarustuksessa laittamassa nostotyynyä paikoilleen. Kuva: Keski-Suomen pelastuslaitos
Julkaistu 03.08.2016 17:22

MTV UUTISET

Keski-Suomen pelastuslaitos hälytettiin tänään aamulla Jyväskylän Lutakon satamaan. Kyseessä oli avunantotehtävä, sillä satamassa pelastuslaitoksen työntekijöitä odotti moottorivene puoleksi veden alle uponneena.

Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle, oli veneen peräosa jo painunut veden alle.

– Vene roikkui kiinnitysköysien varassa venepaikan laiturirakenteissa, kertoo Keski-Suomen pelastuslaitoksen palomestari Pentti Partanen tiedotteessaan.

Pelastuslaitos kohotti nostotyynyjen avulla veneen peräosaa, että vene voitiin pumpata tyhjäksi uppopumpulla.

Kuva1Kun veneen perä saatiin nostettua, se pystyttiin pumppaamaan tyhjäksi uppopumpulla. Kuva: Keski-Suomen pelastuslaitos

Partasen mukaan veneen uppoamisen oli ilmeisesti aiheuttanut potkuriakselin tiivisteen pettäminen. Eilisillä ukkoskuuroilla epäiltiin myös olevan tekemistä asian kanssa, sillä ne olivat osaltaan lisänneet veneen vesilastia.

Vene kuljetettiin nosto-operaation jälkeen korjaustelakalle.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa