KUVAT: Malmivaara ja Myllyrinne tähdittävät Kreikassa kuvattavaa toimintaleffaa

LOMASANKARIT 2
Veikka Vainikka (vas.), Emil Auno, Taavi Vartia, Nuutti Konttinen, Ville Myllyrinne ja Laura Malmivaara elokuvan kuvauksissa.Yellow Film & TV
Julkaistu 23.04.2014 12:50

Uuden suomalaiselokuvan näyttelijöinä nähdään sekä kotimaisia että kreikkalaisia tähtiä.

Lomailijoille tutulla Kreikan Kos-saarella alkoivat tänään keskiviikkona kotimaisen toimintaseikkailuelokuvan Lomasankarit kuvaukset. Elokuvan ensi-ilta on syksyllä 2014.

Vauhtia ja viihdettä tarjoavan Lomasankarit-elokuvan ohjaa Taavi Vartia ja tuottaa Jarkko Hentula. Tarinan päähenkilöä, etelänmatkalle uusien velipuoltensa kanssa pakotettua Tonia näyttelee 15-vuotias Nuutti Konttinen. Parhaillaan Konttinen nähdään TV2:n Ihan sama -seikkailusarjassa ja Muutoksii-elokuvassa.

Tonin isän roolissa hauskuuttaa Ville Myllyrinne ja äitipuolena uusperheen tyrskyjä tyynnyttelee Laura Malmivaara. Tonin velipuolina nähdään uusia kasvoja: jalkapalloa ja näyttelemistä harrastava 12-vuotias Emil Auno, sekä näyttelemistä ja musiikkia harrastava 15-vuotias Veikka Vainikka.

Muissa rooleissa nähdään monia Kreikan tunnetuimpia näyttelijäkuuluisuuksia ja nuoria nousevia tähtiä.

LOMASANKARIT 1Ohjaaja Taavi Vartia sekä näyttelijät Nuutti Konttinen ja Ville Myllyrinne.Yellow Film & TV

– On mahtavaa päästä tekemään toimintaseikkailua Kosin saaren fantastisiin maisemiin, Hentula iloitsee.

– Kreikkalainen tuottaja Lilette Botassi Inkas Filmistä on onnistunut hankkimaan elokuvalle rahaa Kreikasta satoja tuhansia euroja, mikä on todella hienoa. Tämä todistaa, että Kreikasta on mahdollista saada rahaa takaisin – ainakin suomalaiseen kulttuuriin, hän jatkaa velmuillen.

Myös elokuvan käsikirjoittaja-ohjaaja Vartia on innoissaan Kreikan tarjonnasta suomalaiselle elokuvalle.

– Sininen meri ja Kreikan saaristo ovat kuin luotu kunnon toimintaseikkailua varten. Tämä elokuva antaa katsojille vauhdikkaan elämyksen, joka pitää sisällään ajattomia, klassisia teemoja, kuten ystävyys, nuori rakkaus, jännitys, rajaton riemu, vaikeuksien voittaminen ja luottamuksen syntyminen, Vartia hehkuttaa.

– On hienoa ohjata tätä elokuvaa, kun näyttelijöinä on ykkösrivin tähtiä Suomesta ja Kreikasta, ja kerrassaan lahjakkaat nuoret näyttelijät. Sama pätee monikansalliseen kuvausryhmään.

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat