Kuvat: Jokelan joutsenperhe käyttää suojatietä mallikkaammin kuin jotkut ihmiset

Laulujoutsenet oppivat ylittämään tien turvallisesti 2:04

Tuusulan Jokelassa on todistettu jo neljänä vuotena laulujoutsenperheen ylittävän ajotien suojatietä pitkin. Tänä vuonna pariskunnalla on ollut seitsemän poikasta.

Joutsenpariskunnan käytöksen takana on Antti Honkonen. Hän kertoo seuranneensa joutsenten toikkarointia liikenteessä ja saaneensa sitten idean, että turvallisuuden edistämiseksi pitää tehdä jotain.

– Joutsenet käyttivät aina samaa tienpätkää ja olivat selvästi uhanalaisia, erilaisista syistä johtuen, kertoo Honkonen.

Honkosen mukaan tie on suhteellisen vilkkaasti liikennöity, joten auton alle jäämisen riski oli todella suuri.

Luonnon ystävänä hän selvitti, mistä joutsenet tulevat ja missä pesä sijaitsi. Eräänä lauantaina hän sitten päätti kuvata joutsenia, ja näki useasti kuinka ne yrittivät ylittää tietä siinä onnistumatta. Sama toistui muutamia kertoja.

Sitten Honkonen päätti yrittää keinoa, jonka oli 60-luvun alussa nähnyt Heinolan kaupungin puutarhurin tekevän. Hän ohjasi lintuja käsiliikkeillään sekä molemminpuolisella luottamuksella ja kunnioituksella.

– Se oli hyvin yksinkertainen juttu. Levitin kädet siiviksi, ei kovin korkealle, ja sain joutsenet pysähtymään. Sitten liikennettä ja omaa henkeä uhaten sain ne ohjattua suojatien kohtaan. Sain ne suojatien yli, josta ne pääsivät turvallista tietä pitkin omalle kesäpesälleen. Ilokseni huomasin samana iltana, että joutsenpariskunta käytti jälleen samaa reittiä. Tämä pariskunta on nyt käyttänyt suojatietä neljä vuotta.

Vanhalla suojatiellä tien ylitys sujui arvokkaassa järjestyksessä.

Ensimmäinen ohjaus turvalliselle reitille ei tapahtunut hetkessä, vaan Honkosen mukaan vei useita minuutteja. Kädet koholla hän seisoi suojatiellä.

– Varmasti moni ajatteli, että mikäköhän tuolla miehellä on, uhataanko häntä, mutta kyllä se oli tämä joutsenten ohjausoperaatio, naurahtaa Honkonen.

Uusittu suojatien maalaus hämmensi lintuja

Tänä kesänä suojatie sai uuden maalauksen ja sitä myös kavennettiin hieman. Se on aiheuttanut joutsenissa pientä hämmennystä, linnut kulkevat nyt hieman sivussa suojatieltä. Niinpä on ilmennyt tarvetta täydennyskoulutukselle.

– Vuosien jälkeen maalaus tuli hieman eri paikkaan, ja nyt niitä on sitten pitänyt vähän kouluttaa uudelleen. Yritän opettaa niitä varovasti. Poisoppiminen vanhasta on vaikeaa, kertoo Honkonen.

Honkonen on tuonut suojatien läheisyyteen ns. ympäristötaideteoksen, jossa on risuja ja vähän muovinauhaa. Se näyttää ainakin hiukan muuttaneen joutsenperheen reittiä turvallisemmille teille.

– Siellä kulkevat nyt koululaiset ja lentokoululaiset. Nyt on sekä lapsilla että joutsenilla vähän turvallisempi reitti, naurahtaa Honkonen.

Ja uusittu suojatie on ahkerassa käytössä: sitä käyttävät niin lapset koulumatkallaan kuin joutsenen poikasetkin. Joutsenet liikkuvat samalla reitillä useita kertoja päivässä, ne käyvät päivisin ruokailemassa ja yöaikaan lentoharjoituksissa.

Lue myös:

    Uusimmat