Kuvat: Etelään menijöitä jonoksi asti – ”Ilmatilassa ruuhkaa”

Viime viikot ovat olleet vilkasta muuttoaikaa linnuilla.

Selkeä sää ja pohjoistuuli ovat saaneet lintuja liikkeelle.

Viime viikonloppuna 41:ssä Euroopan ja Keski-Aasian maassa tarkkailtiin lintuja osana BirdLifen EuroBirdwatchia, Euroopan suurinta lintuharrastustapahtumaa.

Suomessa havaintoja kirjattiin eniten valkoposkihanhesta. Kouvolan Teutjärvellä arvioitiin olevan 50 000 ja Lappeenrannassa Joutsenon Konnunsuolla 40 000 valkoposkihanhea. Seuraavaksi runsaimmat lajit olivat peippo ja sepelkyyhky.

Viikonlopun harvinaisin lintu oli sunnuntai-iltana Joroisista löytynyt arotasku. Viikonlopun aikana Suomessa kirjattiin havaintoja kaikkiaan 213 lintulajista.

EuroBirdwatch-tapahtuman tarkoitus on edistää linnustonsuojelua ja lintuharrastusta. EuroBirdwatch järjestettiin ensimmäisen kerran syksyllä 1993.


Sää- ja luontokuvia voi lähettää MTV Uutisiin osoitteeseen kuvat@mtv.fi.

Paikkakuntakohtaiset sääennusteet ja sadetutka MTV:n sääsivustolla.

Uusimmat