Pan Am -sarjastakin tuttu näyttelijä Christina Ricci on saanut kotinsa myydyksi, valitettavasti kuitenkin tappiolliseen hintaan.
Näyttelijä Christina Ricci on saanut myydyksi tammikuussa myyntiin laittamansa upean, joskin vaatimattoman miljoonakotinsa. Los Felizissä sijaitseva koti on taatusti tyylikäs, mutta pienehkö muiden Hollywood-näyttelijöiden hulppeisiin lukaaleihin verrattuna.
Ostajan löytäneessä 175-neliöisessä talossa on kaksi makuuhuonetta, joiden kummankin yhteydessä on kylpyhuone.
Päämakuuhuoneen yhteydessä on myös pukeutumishuone. Lisäksi talosta löytyy vielä kolmaskin kylpyhuone. Tilava olohuone puolestaan sijaitsee ruokailuhuoneen yhteydessä. Ruokailuhuoneesta on käynti suojatulle patiolle, uima-altaalle ja puutarhaan. Kaupaksi käynyt koti sijaitsee Los Felizin suositulla The Oaks -alueella.
Ricci osti kodikkaan talonsa vuonna 2005 maksaen siitä silloin 1,2 miljoonaa euroa (nykykurssin mukaan). Tähden hintapyyntö tammikuussa oli 1,35 miljoonaa euroa, mutta lopulta näyttelijä joutui tyytymään reiluun miljoonaan euroon.
Jo vuonna 2012 Ricci laittoi kodin vuokralle pyytäen siitä liki 8 000 euroa kuukaudessa.
Lähde: Trulia Luxe Living
Uusimmat
-
23:33
Yhdysvallat: Hamas ei halunnut naispanttivankien paljastavan kohteluaan
-
22:57
Puolustusministeri Häkkänen: DCA-sopimus allekirjoitetaan mahdollisesti ennen joulua – kenen nimi alle? "Tämä on puolustushallintojen välinen yhteistyöasiakirja"
-
22:16
Valioliiga teki 7,8 miljardin jättisopimuksen
-
21:50
Väite: Bolivian ex-suurlähettiläs toimi Kuuban agenttina ja vakoili yli 40 vuotta Yhdysvaltoja
-
21:03
Tässä ovat maailman pisimmät hiukset – mittaa huikeat 236 senttiä!
-
21:01
Näyttelijä Florence Pughia heitettiin esineellä kasvoihin elokuvan fanitapahtumassa
-
20:53
Ott Tänak tiedostaa Hyundailla odottavat paineet – "On onnistuttava"
-
20:43
Näin sujui lasten itsenäisyyspäivän vastaanotto – Elvis Akaalta kertoo mietteet pääministeristä
-
20:37
Joku puhkoi kuukausien ajan autojen renkaita pittoreskissa italialaiskylässä – poliisi käräytti "rikollisen"
-
20:30
Odotettu MLS-siirto vaarassa? Luis Suarez teki kovan paljastuksen kärsimyksistään – "En yksinkertaisesti pysty"
-
20:25
Tietoliikenneyhteydet Gazassa jälleen poikki – MTV seuraa sotaa
-
20:23
Krista Kiurun johtama riitaisa valiokunta pääsi sopuun
-
20:00
Salkkarit-hahmo pelästyy hiippailijaa – käy kimppuun turvasumutteella
-
19:50
SM-liigasensaatio yllätti Jukka Jalosen – tehnyt rakettimaisen nousun kolmosdivarista A-maajoukkueeseen
-
19:48
Diplomaattilähteet: EU:n jäsenvaltiot keskustelevat huomenna Ukrainan jäsenyydestä – MTV seuraa sotaa
-
19:41
Vladimir Putinille esiteltiin ydinaseen "laukaisupainike" – kieltäytyi painamasta
-
19:36
Tältä näyttää itsenäisyyspäivän sää: Pakkasta koko maahan
-
19:21
IIHF teki kaulasuojista pakollisia
-
19:14
Kuljetusalan etujärjestön puheenjohtaja erosi tehtävästään rattikäryn vuoksi
-
18:59
Google Maps opasti Las Vegasin F1-turistit "kiertotielle" – surkuhupaisa lopputulos
-
Lataa lisää