Kuusi treffi-ideaa, joista sekä miehet että naiset pitävät
Löydättekö parisuhteessa yhteistä tekemistä yhä harvemmin? Nappaa vinkit treffeille, joista molemmat pidätte!
Lähtekää pyöräretkelle
Hypätkää pyörien selkään ja antakaa mennä kohti tuntematonta. Tutkikaa kotiseutujanne, lähimetsiä tai -rantoja yhdessä. Pyöräily on yleensä sekä miesten että naisten mieleen. Pyörillä pääsee liikkumaan vapaasti ja voitte päättää tahdin täysin itse. Etsikää reittejä, mistä ette ole ennen kulkeneet, ja saatatte löytää aivan kodin läheltä upeita ja romanttisiakin maisemia.
Menkää konserttiin
Yleensä ihmiset pitävät musiikista. Vaikka ette olisi tismalleen saman musiikin faneja, käykää konserteissa – vaikka kuuntelemassa kummankin lempiartistia vuoron perään. Käykää nauttimassa iskelmää tanssilavalla, klassisen musiikin konsertissa, rock-klubilla, tunnelmoikaa jazz-baarissa tai kokeilkaa festareita. Löydätte takuulla yhteisen sävelen ja uudet kokemukset virkistävät.
Tanssikaa
Tanssiminen on monen parin yhteinen suosikkiharrastus. Kokeilkaa paritanssia tai viettäkää menevä diskoilta. Jos ette koe itseänne parkettien partaveitsiksi, ottakaa tanssin alkeistunteja alkuun. Toisaalta tanssimaan voi mennä myös rennosti ilman oppeja. Ilta rytmien vietävänä myös lähentää kummasti sekä henkisesti että fyysisesti.
Menkää miniristeilylle
Jos haluatte treffit, jotka ovat kummankin osapuolen mieleen, ja asutte veden äärellä, suunnatkaa laineille. Risteilyt sisävesillä tai saaristomerellä ovat mitä mainioin deitti-idea. Saatte ihailla kaunista luontoa ja toisianne. Monilla risteilyillä on myös mahdollisuus herkutella joko paikan päällä tai etukäteen tilatulla aterialla.
Paetkaa luontoon
Jos teitä yhdistää rakkaus luontoon, viettäkää ikimuistoisimmat treffinne paeten pidennetylle viikonlopulle metsään, järvelle, joelle tai patikoimaan. Kalastus on mukavaa ajanvietettä, ja toisen ollessa ekspertti voi toinen opettaa toista taitavammaksi. Matka luontoon leiriytyen tai vain päiväreissuna on mitä mainioin treffikohde kummallekin sukupuolelle.
Viettäkää villi ilta
Lähtekää ravintolaan, syökää ja juokaa, mutta älkää tyytykö perinteisimpään kaavaan. Kokeilkaa jotain, mitä ette pitkään aikaan ole tehneet: ottakaa yhdessä vaikka tequilat! Pieni spontaanius ja hauskuus on loppujen lopuksi takuulla asia, mitä kumpikin sukupuoli treffeiltä kaipaa.
Lähde: Grandparents.com
Kuvat: Colourbox.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää