Diabetes on Suomessa yleinen ja monelle tuttu sairaus. Sen hoitoon ja kustannuksiin liittyy kuitenkin paljon vääriä uskomuksia.
Myytti 1: Aikuistyypin diabetes johtuu huonoista elintavoista
Osittain oikein. Aikuistyypin eli tyypin 2 diabetekseen sairastumisessa myös periytyvyydellä on kuitenkin merkittävä vaikutus. Jos toisella vanhemmista on tyypin 2 diabetes, hänen lapsillaan on 40 prosentin riski sairastua siihen. Jos molemmilla vanhemmilla on tyypin 2 diabetes, riski kasvaa 70 prosenttiin.
Terveellisillä elintavoilla voidaan ennaltaehkäistä diabeteksen puhkeamista tai siirtää sitä merkittävästi myöhemmäksi, mutta riskiryhmään kuuluvista potilaista osa sairastuu joka tapauksessa. Tärkeää on löytää nämä potilaat ajoissa muun muassa mittaamalla verensokeria säännöllisesti.
Myytti 2: Tyypin 2 diabeetikko ei tarvitse insuliinia
Väärin. Tyypin 2 diabetes on progressiivinen sairaus. Hoito aloitetaan useimmiten tablettilääkityksellä, mutta suun kautta otettavien lääkkeiden teho verensokerin laskijana yleensä heikkenee nopeasti, muutamassa vuodessa. Suurin osa potilaista tarvitsee sairauden jossain vaiheessa insuliinia, kun muut hoitovaihtoehdot eivät enää tehoa. Tällöin insuliinihoito on heille yhtä elintärkeää kuin tyypin 1 diabeetikoille.
Vuoden 2013 syksyllä päivitetyssä Käypä hoito –suosituksessa todetaan, että erot tyypin 1 ja 2 diabeteksen välillä ovat pitkään kestäneessä taudissa hämärtymässä. Siksi tarkkaa luokitusta tärkeämpää on huomioida taudin vaikeusaste ja pyrkiä hoitoon, joka ehkäisee komplikaatioita tehokkaasti.
Myytti 3: Vain tyypin 1 diabeetikot kärsivät ns. insuliinisokeista
Väärin. Myös tyypin 2 diabeetikot kärsivät liian alhaisen verensokerin aiheuttamista hypoglykemioista. Mitä kauemmin diabetesta sairastaa, sitä suuremmaksi hypoglykemioiden riski kasvaa.
Hypoglykemia voi oireilla monin tavoin. Siihen voi liittyä muun muassa vapinaa, sydämentykytystä, hikoilua, huimausta, pahoinvointia, väsymystä tai nälkää. Iäkkäillä, pitkään diabetesta sairastaneilla tai usein hypoglykemioita kokeneilla hypoglykemia voi olla täysin oireeton ja johtaa suoraan tajuttomuuteen. Lievän hypoglykemian oireet pystyy hoitamaan itse. Jos verensokeri pääsee kuitenkin laskemaan todella alas, sokerin puute aivoissa voi aiheuttaa sekavuutta ja tajuttomuutta eli ns. insuliinisokin. jolloin tarvitaan ensihoitoyksikön apua ja jopa sairaalahoitoa. Sairaalahoitoa vaativia insuliinisokkeja on Suomessa yhtä usein tyypin 1 ja tyypin 2 diabeetikoilla.
Myytti 4: Diabeteksen hoito on kallista
Osittain väärin. Yhden diabeetikon insuliinihoito maksaa noin kaksi euroa päivässä. Vuodessa lääkehoidon kustannukset ovat alle 700 euroa diabeetikkoa kohden.
Diabeteksen huono hoitotasapaino eli yleensä liian korkea verensokeritaso aiheuttaa diabeetikolle komplikaatioita eli liitännäissairauksia, kuten esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja, munuaistautia, näköä uhkaavia silmänpohjamuutoksia ja kaihia sekä hermoston ja verenkierron toimintahäiriöitä. Näiden sairauksien hoito tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin diabeteksen hoito. Vuonna 2011 komplikaatioiden hoidon kustannukset nousivat Suomessa jopa 1,71 miljardiin euroon. Tämä tarkoittaa keskimäärin 5700 euron kustannuksia vuodessa diabeetikkoa kohden.
Myös liian alhaisen verensokerin aiheuttamat hypoglykemiat aiheuttavat terveydenhuollolle kustannuksia muun muassa sairaalakäynteinä.
Myytti 5: Diabeteslääkkeiden hinnat ovat nousseet rajusti viime vuosina
Osittain väärin. Sekä insuliinien että muiden markkinoilla olevien valmisteiden tukkuhinnat ovat laskeneet. Suomessa monen valmisteen tukkuhinnat ovat Euroopan halvimpien joukossa.
Sen sijaan lääkkeistä maksettavien korvausten kustannukset ovat kasvaneet, sillä diabeetikkojen määrä on noussut merkittävästi. Vuosien 2009–2012 potilasmäärän kasvusta suurin osa, noin 75 prosenttia, kertyy muista kuin insuliinia käyttävistä potilaista.
Lääkekorvauskustannusten kasvuun on vaikuttanut myös se, että markkinoille on tullut uusia, innovatiivisia valmisteita. Niiden lähtöhinta on korkeampi kuin vanhempien valmisteiden.
Myytti 6: Kaikki insuliinit ovat samanlaisia
Väärin. Insuliinit jaetaan käyttötarkoituksen mukaan yleensä pitkävaikutteisiin eli perusinsuliineihin sekä pikavaikutteisiin eli ateriainsuliineihin. Osa diabeetikoista joutuu käyttämään molempia.
Markkinoilla olevat insuliinit poikkeavat toisistaan sekä vaikutusmekanismeiltaan että molekyylirakenteiltaan. Tärkeintä olisi aina voida valita diabeetikolle itselleen parhaiten sopiva insuliini kohtuullisen elämänlaadun säilyttämiseksi sekä liitännäissairauksien ennaltaehkäisemiseksi. Mitkään markkinoilla olevat insuliinit eivät ole keskenään vaihtokelpoisia.
Arviolta noin 20 prosenttia diabeetikoista joutuu vaihtamaan insuliinia, koska ensin kokeiltu vaihtoehto ei sovi heille.
Lähteet: Suomen Diabetesliitto, Novo Nordisk Farma Oy, Kela, Käypä hoito -suositukset diabeteksen hoidosta.
Deski.fi