Lämmintä kevätsäätä saa vielä odottaa - luvassa tuulta ja räntää

Lämpimistä kevätkeleistä ei pääse vielä ainakaan lähipäivinä kunnolla nauttimaan.

MTV:n meteorologi Mette Mannonen kertoo, että Suomea lähestyy lounaasta matalapaineen keskus ja tuulet voimistuvat.

-Aamulla lounaassa tulee sateita kaikissa olomuodoissa, kertoo Mannonen.

Huomisen päivän mittaan sateet liikkuvat pohjoisemmaksi. Päivällä maan keskiosassa tulee räntää ja vettä. Etelässäkin sataa vielä päivällä vettä monin paikoin. Pohjoisessa on sen sijaan hieman poutaisempaa, joskin sadekuurot ovat mahdollisia.

Lämpötila liikkuu huomenna viiden asteen molemmin puolin. Sateisilla alueilla lämpötila on lähellä nollaa.

Mannonen kertoo, että viikko jatkuu muutenkin epävakaisena. Sateita on siis luvassa jatkossakin.

Lue myös:

    Uusimmat