Kuulutko "Saulilaan vai Pekkalaan" – katso kartta

Presidentinvaaleista voi tulla myös maantieteellinen kamppailu, kun toiselle kierrokselle edenneet Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto lähtevät taistelemaan muilta ehdokkailta vapautuneista äänistä.

Eniten ääniä on jaossa läntisessä Suomessa Varsinais-Suomen, Satakunnan, Pirkanmaan, Vaasan ja Keski-Suomen vaalipiireissä. Viiden vaalipiirin isännättömien äänien potti on yhteensä 517 000 ääntä. Eteläisessä Suomessa eli Kymen, Hämeen, Uudenmaan ja Helsingin vaalipiireissä odottaa ottajaansa vajaat 451 000 ääntä.

Myös Oulun ja Lapin vaalipiireissä odottaa ottajaansa 220 000 orpoa ääntä.

Myös Itä-Suomen kolmessa vaalipiirissä uuden ehdokkaan joutuu etsimään 159 000 äänestäjää.

Niinistön ja Haaviston ensimmäisen kierroksen vahvimmat alueet paljastuvat alla olevasta kartasta.

Suurimman ääniosuuden Niinistö keräsi Kauniaisissa, jossa Niinistö haravoi peräti 52,6 prosenttia äänistä. Pienin ääniosuus, 10,4 prosenttia, Niinistölle kertyi puolestaan Merijärvellä

Haaviston kannatus oli vahvinta Helsingissä, jossa tämä sai 34,5 prosentin äänisaaliin. Heikointa Haaviston kannatus oli puolestaan Korsnäsissa, jossa Haavistoa äänesti vain 2,4 prosenttia.

Myös Niinistön menestys Korsnäsissa oli heikohkoa, vaikka tämä pärjäsikin paikkakunnalla Haavistoa paremmin. Niinistö keräsi Korsnäsissa 13,4 prosenttia äänistä.

Katso Niinistön ja Haaviston vahvimmat sekä heikoimmat paikkakunnat

(MTV3 - STT)

Katso Raimo Pitkäsen juttu (Kymmenen uutiset 23.1.2012)

Lue myös:

    Uusimmat