Kim Kardashianin nuorempi sisarpuoli pyrkii luomaan uraa mallina, vaikka perhetaustan kerrotaan aiheuttaneen uskottavuusongelmia ja jopa kiusaamista.
19-vuotias Kendall on saamassa jalansijaa muotimaailmassa. Nuori kaunotar on valittu kosmetiikkajätti Estée Lauderin mainoskasvoksi, ja lisäksi hän poseeraa uusimman Voguen editoriaalissa. Arvostetun valokuvaaja Patrick Demarchelierin otoksissa nähdään muotiraamatun tämän hetken kuumimmaksi malliksi nimettämä nuori nainen.
Kendall on koristanut jo lukuisten lehtien kansikuvia ja onnistunut pääsemään nouseviksi kyvyiksi rankattujen mallien joukkoon. Aiemmin Kendall on nähty lähinnä kaupallisissa kuvauksissa, mutta kuluvan vuoden aikana hän on päässyt työskentelemään alan huippunimien kanssa. Nuori nainen on myös esiintynyt useiden suunnittelijoiden näytöksissä muotiviikoilla niin New Yorkissa, Pariisissa kuin Milanossakin.


