Kurkkupasta pitää linjat kuosissa

Tällä viikolla vietetään kevyen kasvihuonekurkun nimikkoviikkoa. Raikas ja rouskuva kurkku maistuu sellaisenaan, mutta sopii loistavasti myös ruoanlaittoon – kevään uutuus on kurkkupasta!

Kotimainen kurkku sisältää paljon erilaisia kivennäis- ja hivenaineita. Kurkun suosion salaisuus piilee kuitenkin sen monipuolisuudessa. Tuore kurkku säilyy parhaiten omassa kelmussaan, valolta suojattuna ja huoneenlämmössä.

Kurkku antaa sopivasti työtä hampaille ja kylläisyyden tunnetta vatsalle. Painonhallinta-asiantuntijat ovat todenneet, että ruuan muodossa saatava vesi todella pitää nälkää toisin kuin pullosta tai lasista juotu.

Vuolemalla vihreää pastaa

– Aivan uutta on nauttia kurkkua pastan tapaan. Huuhtaise yksi kurkku jokaista ruokailijaa kohden. Vuole kurkut kuorimaveitsen tai terävän juustohöylän avulla pitkittäin nauhamakaronin tapaisiksi suikaleiksi. Kasta suikaleet siivilässä minuutiksi kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen, ohjeistaa viestintäpäällikkö Pirjo Toikkanen Kotimaiset Kasvikset ry:stä.

Kurkkupastan päälle voi raasta parmesaania tai murustella sinihomejuustoa. Tilkka laadukasta öljyä ja runsaasti tuoretta, hienonnettua persiljaa ovat omiaan viimeistelyyn. Seuraksi sopivat grillatut tomaatit ja vaikkapa pienet, grillatut lampaankyljykset.

Kylmä kurkku-jogurttikeitto

Kevyt kurkkukeitto maistuu lounaana tai alkupalana. Tuoreet yrtit ja valkosipuli antavat keitolle makua.

Resepti on neljälle henkilölle:

1 l maustamatonta jogurttia
1 kurkku
2 valkosipulinkynsi
pieni pala tuoretta inkivääriä
1 pnt tuoretta basilikaa
1 limetti
1 rkl hunajaa
2 tl suolaa
¼ tl chilijauhetta
mustapippuria

Paloittele pesty kurkku, kuori ja raasta inkivääri sekä valkosipuli ja kaada kaikki tehosekoittimeen. Lisää joukkoon jogurtti, limetin mehu, mausteet sekä hunaja.

Sekoita kaikki aineet hyvin sekaisin ja tarkista maku. Monesti joutuu lisäämään suolaa jotta maku tulisi paremmin esille. Lisää tarvittaessa chiliä tai mustapippuria ja sekoita vielä hyvin sekaisin.

Voit syödä tai juoda keiton heti tai laittaa sen maustumaan kylmään.

Tarjoile keitto valkosipuli bruschettan kanssa.

Raikas kurkkusalaatti

Raikas keväinen kurkkusalaatti sopii lisäkkeeksi lähes kaikille kala-, kana- ja liharuoille. Makuja-kokki Maija Silvennoinen tarjoaa salaattia seesamkuorrutetun lohen kanssa.

10 cm pätkä kurkkua suikaleina
6 retiisiä viipaleina
0,5 l suikaloitua jäävuorisalaattia
0,5 dl hienonnettua tilliä

Kastike:

1 prk ranskankermaa
ripaus suolaa
ripaus sokeria
vastajauhettua mustapippuria
2 rkl sitruunamehua

Valmista ensin salaatti ja sekoita kastike ainekset keskenään. Sekoita kastike salaatin joukkoon ja laita salaatti kylmään vetäytymään.

Lähde: Ruokatieto

Lue myös:

    Uusimmat