Kurikassa paloi usean sadan neliön maatilarakennus – asuinrakennus saatiin pelastettua

Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla on palanut varhain aamulla maatilan iso lämpökeskus ja konesuoja kokonaan.

Asiasta kertoneen päivystävän palomestarin Jani Välimaan mukaan rakennus oli kooltaan noin 450 neliötä. Rakennuksen sisällä oli useita maatilakoneita.

– Palossa tuhoutui myös muun muassa asuntovaunu. Traktoreita sisällä oli kolme, Välimaa kertoi.

Palava rakennus sijaitsi vain joidenkin metrien päässä muun muassa asuinrakennuksesta sekä isosta eläinsuojasta, mutta palon leviäminen saatiin estettyä. Välimaan mukaan riski palon leviämisestä muihin rakennuksiin oli kuitenkin suuri. Palon huomasivat maatilan asukkaat.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Myllykyläntielle hieman ennen kello viittä sunnuntaiaamuna.  

Palon syttymissyystä ei varhain sunnuntaina ollut tietoa.  

Lue myös:

    Uusimmat