KuPS-ikoni lopettaa pitkän peliuransa

Ilja Venäläinen
Ilja VenäläinenLehtikuva
Julkaistu 21.01.2014 16:28

Veikkausliigajoukkue Kuopion Palloseuran hyökkääjä Ilja Venäläinen, 33, lopettaa peliuransa ja siirtyy helmikuun alussa työelämän haasteiden pariin.

Venäläinen ilmoitti tiistaina seuralle tehneensä lopullisen ratkaisun oman jatkonsa suhteen. Venäläinen siirtyy jalkapallokentiltä verohallinnon palvelukseen.

- Hyvää on, että asiat on nyt saatu selville lopullisesti. Sain tehdä päätöksen kokonaan omilla ehdoillani ja siirryn hyvillä mielin uuteen hommaan. Kiitokset seuralle siitä, että olen saanut miettiä tätä asiaa kaikessa rauhassa puolin ja toisin viime pelikauden päättymisen jälkeen, Venäläinen sanoo seuran tiedotteessa.

Hyökkääjä pelasi KuPS:ssa kaikkiaan 13 sarjakautta. Peliura keltaisissa alkoi keväällä 1998 ja tilille kertyi yksi SM-hopea vuodelta 2010. Liigaura piti sisällään 304 ottelua ja 72 tehtyä maalia. Miesten maajoukkueessa Venäläiselle kertyi yksi ottelu vuonna 2011.

KuPS:n lisäksi Venäläinen pelasi Suomen kentillä Jaron, KooTeePeen ja PK-37:n paidassa.

- Jalkapalloura menee todella nopeasti, ja nyt tuntui siltä, että on hyvä aika hypätä pois. Seuraavien vuoro on nyt kantaa keltaista pelipaitaa, Venäläinen sanoo.

- Me kiitämme Iljaa kuopiolaisen huippujalkapallon hyväksi tekemiensä erinomaisten palvelusten johdosta ja toivotamme hyvää menestystä alkavalla työuralla, seuran toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen toteaa.

Tuoreimmat aiheesta

KuPS