Haastavista olosuhteista huolimatta suosikit pitivät pintansa Porin Toto4-kierroksella.
Kuolemanpaikka ei ollut tällä kertaa nimensä veroinen, jopa kolme totonelosen kohdelähtöä voitettiin johtavan rinnalta.
Tuttuun tapaan Porin raveissa ravattiin raskaissa olosuhteissa, aiemmin viikolla satanut lumi, ja perjantain vesisade tekivät ratamestari Pasi Soimalan työstä todella haastavaa, ohjastajilta sateli kuitenkin kiitoksia kaviouran kunnosta, joka pysyi läpi ravien olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa, ja ennen kaikkea turvallisena ajaa kilpailut.
Ensimmäinen kohdelähtö oli lämminverisille 2 600 metrin ryhmäajo, jossa keulapaikalla sai maltillista vauhtia pitää yllä lähdön kakkossuosikki, Harri Koivusen ohjastama Callela Fancyman, kierros mentiin aikaan 23,0. Suosikin paineita piti niskassaan Tapio Perttusen suojatti Instant Rich, Perttunen tekikin ajoissa ratkaisun ja marssitti ajokkinsa johtavan rinnalle hyvissä ajoin, josta ruuna runttasi vahvasti ykköseksi. Callela Fancyman kesti keulapaikalta toiseksi.
Toinen kohde oli kylmäveristen tasoitusajo. Juoksupaikkojen ja sijoitusten suhteen lähtö oli lähes edellisen toisinto, keulapaikkaa piti hallussaan Fannikka ohjaksissaan Pekka Henttonen, johtavan rinnalta löytyi kuitenkin taas vahvempi, lähdön suosikki Suvelan Tähti - Jarmo Saarela. Fannikka kamppaili keulapaikalta toiseksi.
Kolmannessa kohteessa pelisuosikki Madickens Stjärna piti keulapaikan auton irrottua, tallireportteri Jouni Toroska vihjasi jo ennen lähtöä etteivät ruunan otteet oikein miellyttäneet hänen silmäänsä alleajossa, näin ollen tässäkin lähdössä tuli voittaja johtavan rinnalta. Harri Koivusen ohjastama ja valmentama voimanpesä Benito Kievitshof ylitti maalilinjan niukasti ensimmäisenä. Madickens Stjärna kesti kuin kestikin keulasta toiseksi.
