Teivon toto5-kierroksella nähtiin mielenkiintoisia varsoja
Toto5-pelin avauskohteessa karsittiin paikkoja toukokuun loppupuolella Lahden Jokimaalla ravattavaan Biofarm Cupin finaaliin.Karsintalähtöjä ajetaan kaikkiaan kuusi kappaletta, joista kustakin pääsee kaksi parasta finaaliin tavoittelemaan 10000 euron ykköspalkintoa.
Avauskohteessa suosikin paineita kantoi Markku Niemisen valmennustallista starttaava Gorgeous Boko joka lunasti täysin pelaajien ja valmentaja-ohjastaja Niemisen odotukset. Kolmivuotias tamma piti voltin ykkösradalta itsellään keulapaikan, eikä luopunut siitä missään vaiheessa.
Loppusuoralle kaarruttaessa Gorgeous Boko repi kilpakumppaneihinsa viidenkymmenen metrin voittomarginaalin, eikä näinollen lähdön parhaasta jäänyt mitään epäselvyyttä.
Toisen finaalipaikan lunasti itselleen Pekka Korven tallista startannut huipputamma Salima Omin viimeisin varsa Arctic Lover ohjaksissaan Hannu-Pekka Korpi. Mtv:n vihjerivien varma Ratu Royale oli johtavan rinnalta kaukana parhaastaan.
Toinen varsavoittaja nähtiin kolmannessa kohteessa. Reima Kuislan Suomeen tuoma huippusukuinen Make Someone Happy karautti lähtöauton irrottua keulapaikalle, jossa vasta toista kertaa Suomessa kilpaillut kolmivuotias ori sai vetää keulapaikalla harvinaisen maltillista vauhtia, kierroksen väliaika oli ainoastaan 19,0. Johtavan takana liftasi koko matkan lähdön toinen kolmivuotias osallistuja Callela Leonard, joka kurkoitti Jukka Torvisen kannustamana aivan viime metreillä uransa avausvoittoon ohi Make Someone Happyn.

