Kuntotarkastus asuntokaupan yhteydessä

Kuntotarkastaja tutkii ensimmäisenä talon piirustukset, joista kokenut tekijä havaitsee helposti mahdolliset riskirakenteet. Niistä lähdetään liikkeelle, mutta muitakaan ei unohdeta. Märkätilojen osuus on ymmärrettävästi suuri - samoin kaikki paikat, joissa on vesipisteitä.

Sisätiloissa ostaja näkee itsekin niiden ulkoisen kunnon. Sitä ei siis ole syytä tarkastaa sen kummemmin. Ulkotilat vaativat jo enemmän tietoa ja osaamista: sokkelit, maanpinnan kaadot, sadevesijärjestelmät ja salaojitukset on osattava katsoa oikein. Vesikatto, yläpohja ja ikkunat ovat niinikään tarkemmin tutkittavia paikkoja.

Kuntotarkastajan työkalupakki on iso ja painava, mutta sieltä löytyy pääasiassa aivan tavanomaisia jokamiehen työkaluja: vatupassi, vasaroita, piikkejä - muutama voimakas taskulamppu ja ullakkojen tutkimisessa tarvittava valonheitin. Epätavanomainen on oikeastaan vain pintakosteusmittari. Ja tärkeitä ovat myös kamera ja - oma nenä, joka antaa tottuneelle tarkastajalle tietoa esimerkiksi kosteustilanteesta hyvin nopeasti ja varmasti! Jos esimerkiksi pintakosteusmittari antaa aiheen epäillä kosteutta rakenteissa, seinään porataan reikä ja mitataan tilanne tarkemmin sen sisältä.

Kuntotarkastus kestää esimerkiksi 150-neliöisen omakotitalon kohdalla yleensä kolme, neljä tuntia. Tämä riippuu kovasti tarkastettavasta kohteesta - ryömintätilainen alapohja saattaa tuoda aikaan hyvinkin tunnin lisää.

Pääkaupunkiseudulla kuntotarkastus maksaa tyypillisesti tuhatkunta euroa; muualla maassa hintataso on hiukan alempi. Tarkastuksen voi maksaa joko ostaja tai myyjä. Asiasta on aina sovittava kirjallisesti.

Tärkeimmät kuntotarkastuksen perusteella tehtävät johtopäätökset ovat mahdollisten riskikohtien toteaminen. Yksi tarkastajan ammattitaidon mittareita onkin se, että hänen on kyettävä erottamaan normaalit huoltotoimenpiteet todellisista riskeistä. Asiakasta eniten kiinnostaa, miten kalliiksi korjaaminen tulee käymään kukkarolle.

(JKA 30.1.2005)