Suomen kuntavaalit saivat maanantaina osakseen roiman kiitosryöpyn, kun Euroopan neuvoston kansainväliset vaalitarkkailijat esittivät arvionsa vaalien sujumisesta. Vaalit sujuivat tarkkailijoiden mukaan eurooppalaisten normien mukaisesti, vapaasti, reilusti ja läpinäkyvästi.
Vaalitarkkailijat vierailivat sunnuntaina noin 150 äänestyspaikalla eri puolilla maata. Euroopan neuvoston vaalitarkkailudelegaatio koostui 24 tarkkailijasta 18 Euroopan maasta.
Delegaation johtajan, sveitsiläisen Lelia Hunzikerin mukaan avoimuus ja läpinäkyvyys olivat leimaa antava piirre Suomen kuntavaaleille.
– Arvostimme erityisesti sitä periaatetta, että ensimmäinen äänestäjä saa tarkastaa uurnan ja äänestysmateriaalin. Se on hyvä käytäntö ja voi toimia esimerkkinä muille Euroopan maille, Hunziker sanoi vaalitarkkailijoiden tiedotustilaisuudessa Helsingissä.
Tarkkailijoiden mukaan vaalien ääntenlaskenta sujui kansainvälisessä vertailussa nopeasti.
– Jos vaalihuoneistot menevät kiinni kahdeksalta, ja jos koko maan vaalitulos on laskettu kello kolmeen mennessä yöllä, sitä voi pitää nopeana ääntenlaskuna, Hunziker arvioi.
"Syytä ylpeyteen"
Hunziker kiitteli myös muun muassa sitä, että liikuntarajoitteisille äänestäjille oli varmistettu esteetön pääsy kaikille delegaation näkemille äänestyspaikoille. Samoin kiitosta sai Suomen vaaliavustajajärjestelmä äänestäjille, joille äänestäminen tuottaa vaikeuksia.