Vaalit

Näin äänet jakautuvat – tästä pääset kuntavaalien tulospalveluun!

Vaalitulospalveluun

Kuntavaaliehdokkaita aikasempaa huomattavasti vähemmän – myös valtuustopaikkojen määrä tippunut

Kuntavaaliehdokkaita aikasempaa huomattavasti vähemmän 5:00

Oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen arvioi, että kuntavaaliehdokkaita on tämän vuoden kuntavaaleissa merkittävästi vähemmän mitä esimerkiksi viime vaaleissa.

– Se on ilmiselvää jo nyt, että ehdokkaita tulee olemaan huomattavasti vähemmän kuin viime vaaleissa, tiivistää Jääskeläinen.

Tämä johtuu Jääskeläisen mukaan osin siitä, että noin 90 kunnanvaltuustoa on pienentänyt valtuustomääräänsä.

– Monet kunnat ovat pienentäneet valtuustojensa kokoa. Aika tarkalleen 9 000 valtuustopaikkaa on nyt tarjolla.

Kuntavaalien ehdokashakemukset on jätettävä kuntien vaalilautakunnille viimeistään tänään. Määräaika umpeutuu iltapäivällä kello 16. Kuntalehti uutisoi viime viikolla, että kolmelta suurimmalta kuntapuolueelta puuttui yhteensä tuhansia ehdokkaita verrattuna viime vaalien ehdokasmääriin ja tavoitteisiin. Muut puolueet uskovat saavuttavansa entiset määrät.

Vaalijohtaja Jääskeläinen arvioi, että myös maakuntauudistus voi vaikuttaa ehdokkaisiin.

– Maakuntavaalit ovat jo vajaan vuoden päästä, tammikuussa 2018 ja se tuo todella suuren muutoksen kuntavaltuuston arkeen. Moni ehdokas varmasti miettii tätä, koska puolet tehtävistä siirtyy toisen organisaation hoidettavaksi. 

Lue myös:

    Uusimmat