Kuntaliitto pelkää: Eläkeläiset eivät mene enää lääkäriin – 30 prosentin korotus on liikaa

Tämä on ensimmäinen kerta, kun kunnat nostavat eräitä sosiaali- ja terveydenhuollon tasasuuruisia asiakasmaksuja kertaheitolla jopa kolmanneksella, toteaa erityisasiantuntija Anu Nemlander Kuntaliitosta.

– Ikäihmisille esimerkiksi saattaa kertyä runsaasti lyhytaikaisia sairaalahoitopäiviä, joiden maksu kohoaa nyt lähes 50 euroon päivältä. Vaarana on, että asiakasmaksun korotuksella on vaikutusta hoitoon hakeutumisen osalta.

– Oikea-aikainen hoitoon hakeutuminen perusterveydenhuollon puolella saattaa vähentää myös erikoissairaanhoidon tarvetta ikäihmisillä. Kunnille on luonnollisesti edullisempaa hoitaa asiakas perusterveydenhuollon puolella, sen sijaan että hän joutuisi sairautensa pahentuessa hakeutumaan suoraan erikoissairaanhoitoon, toteaa Nemlander.

Asiakasmaksujen korotus ei koske pelkkää lääkärin käyntiä, mutta esimerkiksi päiväkirurgisen hoidon kuten luomenpoiston tai muun leikkaussalitoimenpiteen asiakasmaksu on jatkossa lähes 140 euroa.

Sairaat paikkaamaan kuntien kassaa

Valtio patistaa kuntia korjaamaan talouttaan antamalla kunnille valtuudet korottaa asiakasmaksuja ensimmäisen kerran jopa kolmanneksella.

Maksuja on korotettu vuodesta 2008 lähtien joka toinen vuosi vain indeksin verran vajaat kaksi prosenttia. Terveydenhuollon asiakasmaksuilla katetaan keskimäärin noin seitsemän prosenttia kuntien todellisista kuluista. 

Nemlanderin mukaan valtio tarjoaa kunnille keinoja paikata kuntien tiukkaa taloutta. 

– Maksimikorotuksien avulla kunnilla on mahdollisuus kerätä kassaan jopa 100-150 miljoonaa euroa, mutta näin isot korotukset ovat kunnissa vaikeita poliittisia päätöksiä. Kaikki kunnat eivät aio tehdä 30 prosentin maksimikorotusta.

Korotuksista päättäminen vaikeaa poliitikoille

– Olemme Kuntaliitossa arvioineet, että kuntien kassaan on korotuksien vuoksi kertymässä vain 75–100 miljoonaa euroa. Osa kunnista on tehnyt vain indeksikorotuksen noin kaksi prosenttia, mutta osa on tehnyt lähes 30 prosentin maksimikorotuksen.

– Kunnissa on tehty myös puolivälin kompromisseja ja maksun korotusta on tehty maltillisemmat 10-15 prosenttia. Terveydenhuollon asiakasmaksuilla katetaan keskimäärin noin seitsemän prosenttia kuntien todellisista kuluista. 

Kuntaliitto aikoo kerätä kattavasti huhtikuun aikana tiedot noin 170 sosiaali-ja terveydenhuollon kuntatoimijasta, jotka päättävät noin 300 kunnan maksuista.

Lue myös:

    Uusimmat