Kunta-alalla kiistellään taas lakko-oikeuden rajoista

Kunta-alan palkansaajajärjestöt ja työnantaja eivät ole kyenneet sopimaan lakkotilanteisiin liittyvän suojelutyön rajoista. Kiistan jatkuminen kiristää tunnelmia tuloneuvottelujen alla.

Suojelutyössä kysymys on siitä, miten lakon aikana varmistetaan, että kansalaisten henki ja turvallisuus eivät ole vaarassa. Työnantajia edustava Kunnallinen työmarkkinalaitos on vedonnut hallitukseen, että velvoite osallistua suojelutyöhön kirjattaisiin selvästi lakiin.

Asiaan on tullut myös yllättävää ajankohtaisuutta, kun kuntien palomiehiä edustava Palomiesliitto uhkaa aloittaa lakon lokakuun lopulla. Suojelutyön rajanvedosta käytiin katkeria riitoja kevään 1995 hoitajalakon aikana. Sen jälkeen osapuolet ovat neuvotelleet yhteisistä pelisäännöistä. Neuvottelut lopetettiin tuloksettomina syyskuun alussa.

Työmarkkinalaitoksesta todetaan, että työnantajalle ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin vedota suoraan hallitukseen.
-Nykyisillä keinoilla kunnat eivät kykene vastaamaan siitä, että kansalaisten henki ja terveys - omaisuudesta puhumattakaan - ovat turvassa, sanoo neuvottelupäällikkö Eila Uotila.

Tällä hetkellä lakossa olevan sairaanhoitajan tai palomiehen saaminen suojelutyöhön riippuu siitä, hyväksyykö lakon takana oleva järjestö menettelyn. Kiistat voidaan viedä virkariitalautakuntaan, mutta sen päätökset jäävät helposti vaille merkitystä, koska niiden rikkomisesta ei seuraa mitään rangaistusta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat