Kuningatar Elisabet, 95, jättää yllättäen edustusmatkansa väliin – lääkäri määräsi lepoon

7:24
Elisabet II piti perinteikkään joulupuheen – Ison-Britannian 94-vuotias kuningatar puhui muun muassa poikkeuksellisesta koronavuodesta

Kuningatar Elisabet joutuu perumaan vierailunsa Pohjois-Irlantiin lyhyellä varoitusajalla.

95-vuotias kuningatar Elisabet lepäilee tällä hetkellä Windsorin linnassa hyväksyttyään vastahakoisesti lääkärinsä määräyksen olla matkustamatta Pohjois-Irlantiin, kertoo CNN. Buckinghamin palatsi ilmoitti asiasta julkaisemassaan tiedotteessa. Elisabetin oli tarkoitus edustaa useissa tapaamisissa Pohjois-Irlannissa kuluvan viikon keskiviikkona sekä torstaina.

Tiedotteessa kerrotaan, että lääkäri on määrännyt kuningattaren lepäämään seuraavan muutaman päivän ajan. Kuninkaallisia läheinen lähde kertoo, ettei syynä olisi koronavirus. 

– Hänen majesteettinsa voi hyvin mutta on pettynyt siihen, ettei hän pysty vierailemaan Pohjois-Irlannissa, jossa hänen oli tarkoitus osallistua useisiin tapahtumiin tänään sekä huomenna, tiedotteessa todetaan. 

– Kuningatar lähettää lämpimimmät terveisensä Pohjois-Irlannin asukkaille ja odottaa innolla voivansa vierailla siellä tulevaisuudessa. 

Elisabet on esiintynyt julkisuudessa ikäisekseen varsin virkeän oloisessa kunnossa. Hiljattain kuningatar edusti tyttärensä prinsessa Annen kanssa kävelykeppiin tukeutuen. 

Vuonna 2022 Iso-Britanniassa on määrä juhlia kuningatar Elisabetin valtakauden 70-vuotisjuhlaa. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja