Kuningas Kaarle Kustaa piti spontaanin puheen artisteille juhlakonsertissa: "Teidän ja minun työni välillä on tietty ero"
Kuningas Kaarle Kustaan 50-vuotisen hallitsijakauden juhlallisuudet huipentuivat juhlakonserttiin Kuninkaanlinnan edustalla.
Kuningas Kaarle Kustaan 50-vuotisen vallassaolon juhlallisuudet huipentuivat lauantaina 16. syyskuuta juhlakonserttiin, joka järjestettiin Norrbrolla, Kuninkaanlinnan ulkopuolella. Konsertissa esiintyi monia Ruotsin suosituimpia artisteja hitteineen, jotka on luotu kuninkaan viisi vuosikymmentä kestäneen valtakauden aikana. Lavalle nousivat muiden muassa Loreen ja Tomas Ledin.
Yksi lauantai-illan konserttiin osallistuneista artisteista oli Magnus Uggla, joka esitti hittinsä King för en dag vuodelta 1997. Myös Kaarle Kustaa lauloi kyseisessä kappaleessa mukana ja nauroi perheensä kanssa, kun tekstissä päästiin kohtaan ”kuningas, kuningas, kuningas baarissa”.
Juhlakonsertin jälkeen kuningas piti taiteilijoille lavalla puheen.
– Miten upea kokoonpano meillä onkaan täällä lavalla. Tämä on kestänyt 50 vuotta ja se on paljon. On koettu paljon. Mutta on muitakin, jotka juhlivat 50-vuotispäiväänsä, monet heistä ovat täällä lavalla. Se on toinen tarina, te työskentelette kovasti. Teidän ja minun työni välillä on kuitenkin tietty ero. Olen luultavasti tavannut enemmän valtionpäämiehiä kuin he. Mutta minusta tuntuu, että he ovat kokeneet monia hauskoja asioita, Kaarle Kustaa sanoi artisteille ja sai heidät nauramaan.
Lähde: SVT
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää