Norjan kuninkaallisten vierailu Valkoisessa talossa sai erikoisen käänteen vuonna 1995 – kuningas Harald suolasi Bill Clintonin tavalla, joka saa korvat punoittamaan yhä

Norjan kuninkaalliset juhlistivat kuningas Haraldin ja kuningatar Sonjan 80-vuotissyntymäpäiviä 36:42
Näin kuningas Harald juhlisti 80-vuotispäiväänsä vuonna 2017

Norjan kuningas Harald muistelee NRK:n dokumentissa kiusallista kohtaamistaan Yhdysvaltain silloisen presidentin Bill Clintonin kanssa.

Norjan yleisradioyhtiö NRK on tehnyt dokumenttisarjan kuningas Haraldin matkoista sen kunniaksi, että monarkki on ollut tänä vuonna vallassa 30 vuotta. Dokumenttisarjassa kuninkaan matkoja, joita hän on valtakautensa aikana tehnyt 50 maahan. Reissuista puhuttaessa esiin nousi myös vuonna 1995 Yhdysvaltoihin tehty vierailu, joka sai jopa kiusallisia käänteitä.

Kun kuningas Harald ja kuningatar Sonja saapuivat Valkoiseen taloon, tapahtui jotain, mitä on myös amerikkalaismediassa luonnehdittu aikoinaan hyvin noloksi: silloinen presidentti Bill Clinton ja ensimmäinen nainen Hillary Clintonolivat nimittäin unohtaneet täysin saavansa vieraita, eikä kukaan ollut vastaanottamassa kuningasparia, kun nämä saapuivat paikalle.

Kuningas Harald toteaa NRK:lle, ettei kohtaaminen mennyt hänenkään osaltaan aivan protokollan mukaan, kun presidenttipari lopulta saapui kiireellä paikalle.

– He tulivat paikalle juosten. Sitten minulta lipsahti ja tokaisin heille, että tervetuloa Valkoiseen taloon. Se ei ollut hyvä juttu, kuningas muistelee kiusallista möläytystään.

– Joskus lipsauttelen asioita. Mutta he ottivat sen onneksi hyvin ja tunnelma oli sen jälkeen hyvä, Harald muistelee.

NRK:lle toimitetusta videotervehdyksestä käy ilmi, että myös Bill Clinton muistaa tapahtuneen hyvin.

– Kuningas todellakin sanoi niin. Valkoisessa talossa oli monia asioita meneillään silloin ja olin alkuun hiukan hämmentynyt. Muistan kuitenkin sekä kuninkaan että kuningattaren olleen ihastuttavia ihmisiä. He ottivatian hyvin ja visiitti suju mukavasti, Clinton muistelee.

Washginton ja Valkoinen talo ovat kuningas Haraldille tuttuja paikkoja jo varhaisilta lapsuusvuosilta. Kuningas ja tämän vanhemmat sisaret prinsessa Astrid ja prinsessa Ragnhild pakenivat äitinsä, kruununprinsessa Märthan kanssa toisen maailmansodan aikaan natseja Yhdysvaltoihin. He viettivät Washingtonin liepeillä sodan aikaan useamman vuoden.

Tätä aikaa sekä kruununprinsessa Märthan ja Yhdysvaltain silloisen presidentin Franklin D. Rooseveltin välejä on kuvattu hiljattain draamasarjassa Atlantic Crossing. Suomessa Silta-sarjasta tutun Sofia Helinin tähdittämää sarjaa on esittänyt Yle.

Clinton kertoo NRK:lle, että näistä vuosista keskusteltiin myös vuonna 1995.

– Oli jännittävää kuulla, kun Harald kertoi asuneensa Valkoisessa talossa pienenä poikana, kun kävelimme rakennuksessa.

Haraldista tuli Norjan hallitsija tammikuun 1991 lopulla isänsä kuningas Olavi V:n jälkeen. Kuningatar Sonjan kanssa avioliitto solmittiin vuonna 1968. Kuningasparilla on kaksi lasta: kruununprinssi Haakon ja prinsessa Märtha Louise.

Lähteet: NRK, Expressen

Lue myös:

    Uusimmat