Kuningas Charlesin omistaman Highgroven kartanon puutarhurien joukossa kerrotaan olleen viime vuosina runsasta vaihtuvuutta monarkin korkeiden vaatimusten takia.
Kuningas Charlesin, 76, tiedetään olevan intohimoinen ympäristön puolestapuhuja sekä innokas viherpeukalo.
Näin ollen kuninkaalla on korkeat standardit myös oman puutarhansa suhteen. Niin korkeat, että se on Peoplen mukaan ollut monille puutarhureille liikaa.
Lähteiden mukaan 11 Charlesin omistaman Highrove Housen 12-henkisestä puutarhuritiimistä on irtisanoutunut maaliskuun 2022 jälkeen. Puutarhurien kerrotaan työskennelleen minimipalkalla ja kokeneen Charlesin kovat vaatimukset raskaiksi.
Charlesin on kerrottu laatineen hyvin yksityiskohtaisia muistioita, joissa hän antaa työntekijöilleen palautetta kasveista tai puutarhanhoidosta. Erään työntekijän on kerrottu tehneen valituksen, jonka mukaan puutarhureilla oli "liian vähän resurssseja" ja heidän "kamppailleen jatkuvasti täyttääkseen kuninkaan pyynnöt".
Lisäksi eräs työntekijöistä sai kertoman mukaan potkut koeajallaan hänen epäonnistuttuaan erään kukan hoidossa.
– Älkää tuoko sitä miestä enää minun eteeni, kuninkaan kerrotaan sanoneen työntekijästä.
Lue myös: Prinssi Harrylta jälleen uusi vaiettu sovintoyritys kuninkaallisille sukulaisille – William ei lämpene
Charles muutti Highgroveen vuonna 1980, ennen kuin meni naimisiin prinsessa Dianan kanssa vuonna 1981. Highgrove on yksi prinssiveljesten Williamin ja Harryn lapsuudenkodeista.
Vuosittain Highgroven puutarhoissa vierailee noin 400 000 ihmistä. Sen tiedetään olevan Charlesille yhä tärkeä rauhoittumispaikka ja hän on osallistunut itsekin aktiivisesti sen hoitoon sekä suunnitteluun.
Kings Foundationin, joka ylläpitää Highgroven puutarhoja, tiedottajan mukaan henkilöstön hyvinvointi otettaisiin "erittäin vakavasti" ja että säätiö pyrkisi olemaan "esimerkillinen työnantaja". Säätiön sisäpiiistä kerrotaan myös, että henkilöstön palkkoja olisi korotettu vuosittain aina vuodesta 2022 lähtien yhteensä 15-19 prosenttia.
Kyseessä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun palatsien suljettujen ovien takaa huhuillaan Charlesin tempperamentista ja vaativasta sekä pikkutarkasta luonteesta.