Kun puhutaan kaamoksesta, Enontekiön kunnanjohtajalta eivät ylityssanat lopu kesken: "Ihan uskomaton juttu"

4:01

Kaamos. Tämä vuotuinen ajanjakso, jonka aikana aurinko ei nouse ollenkaan horisontin yläpuolelle. Kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen nauttii ajasta kuitenkin täysin rinnoin.

Ylistyssanat eivät lopu kesken, kun mieheltä kysytään, miksei kaamos hetkauta pohjoisessa asuvia.

– Kaamoshan on aivan upeata aikaa. Täällä on todella rauhallista, hiljaista, kaunista ja oikein värikästä. Tämä on ihan erilainen kokemus, kun siellä Etelä-Suomessa.

Uutisaamun juontaja Ivan Puopolo kyselee vinkkejä, miten kaamokseen tulisi suhtautua etelässä, jossa se tuppaa olemaan melko masentava ja ahdistava ajanjakso.

– Olen kyllä samaa mieltä, kun olen ollut töissä Helsingissäkin ja nyt täällä Enontekiöllä. Tämä ei ole todellakaan mitään sellaista säkkipimeää aikaa, vaan tämä valo on täällä sellaista hyvin omanlaatuista ja kiehtovaa.

– Voi sanoa, että se on hyvin sellaista uinuvaa aikaa, missä ihmiset rauhoittuvat oikeasti itsensä kanssa.

Pohjoisen kaamos tulisi kokea itse

Rantapelkonen suosittelee, että valon määrä kannattaisi itse käydä kokemassa paikan päällä. Hän luettelee, että valoa antavat niin lumi, tähtitaivas kuin revontuletkin.

– Tätä kun vertaa etelän kauheaan kaamokseen, niin kyllä pohjoisessa kaamos on kaunista.

Kunnanjohtaja nostaa vielä esiin kuuluisan, niin kutsutun "sinisen hämärän".

– Kun aurinko on siellä jossakin horisontin takana, niin se jännästi valaisee sen taivaan ja koko ympäristön sellaiseksi sinertäväksi. Se on ihan uskomattoman juttu.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja