Ei nimi naista pahenna, vai kuinka se meni? Jos elämä oman nimen kanssa tuntuu kuitenkin vaikealta, mikään ei estä vaihtamasta etu- tai sukunimeä.
– Olin aina inhonnut virallista kaksoisnimeäni. Heti kun vanhemmistani aika jätti, kävin pudottamassa nimien välistä viivan pois, kun en muutenkaan molempia nimiäni käyttänyt, kertoo 40-vuotias Anna eli entinen Anna-Liisa.
– Nimi oli varsinaista mummomallia muutenkin, mutta Anna-nimi yksinään on sentään siedettävä, hän sanoo.
Pelkkä kutsumanimen rekisteröiminen ei riittänyt Annalle.
– Ulkopuolisten on niin helppo ihmetellä ja päivitellä tyyliin "eihän se yhdysviiva edes äänny". Mutta minulle asia oli iso. Vasta sitten kun muutoksesta oli lopulta mustaa valkoisella, tunsin nimeni oikeasti kuuluvan minulle, hän toteaa tyynesti.
Viiva putoaa
Mitä silloisen Anna-Liisan sitten aikoinaan piti tehdä tullakseen virallisesti "Anna Liisaksi"? Ensimmäinen yhteydenottopaikka oli maistraatti eli väestötietojärjestelmästä vastaava valtion paikallishallintovirasto.
Anna-Liisa oli ottanut selville, että etunimen voi muuttaa yhden kerran pelkällä ilmoituksella. Nimenmuutoshakemuksen voi jättää tai postittaa mihin tahansa maistraattiin, mutta niitä käsitellään vain tietyissä maistraateissa eli tarvittaessa hakemus toimitetaan jättöpaikasta eteenpäin.
Silloinen Anna-Liisa teki siis lähimmässä maistraatissa etunimen muutosilmoituksen tarkoitukseen laaditulle lomakkeelle. Mitään perusteluja ei tarvittu, mutta Anna-Liisaa muistutettiin siitä, että uudenkin nimen suhteen piti noudattaa Suomen nimilakia, uudeksi nimeksi ei esimerkiksi voinut valita muodoltaan tai kirjoitustavaltaan kotimaisen käytännön vastaista nimeä.
Nimenmuutos oli yksinkertainen prosessi, ja tyytyväinen Anna Liisa sai uuden nimimuotonsa voimaan heti hakemuksen allekirjoituspäivästä alkaen. Se merkittiin myös väestörekisteriin ja uudet tiedot toimitettiin automaattisesti viranomaisille.
Sukset ristiin suvun kanssa
24-vuotiaan Kallen (etunimi muutettu haastateltavan pyynnöstä) perisuomalainen sukunimi vaihtui taannoin toiseen samantyyppiseen nen-päätteiseen nimeen. Kalle riitaantui isänsä kanssa ja päätti muuttaa sukunimensä tämän jälkeen – "ei kostoksi mutta mielenilmaukseksi".
– Isän sukuun en tahtonut enää kuulua, mutta en toisaalta halunnut irtisanoutua myös äidinpuoleisesta suvusta. Äidin tyttönimi olisi kuitenkin ollut lähipiirilleni liiankin tuttu. Siitä olisi jäänyt vähän sellainen "mamman selän taakse turviin" -tunnelma.
– Sisareni ehdotti sitten kerran puolileikillään mummin tyttönimeä, ja aikani asiaa pähkäiltyäni se alkoi tuntua ihan sopivalta nimeltä. Ajatus suvussa jo olleesta vanhasta nimestä miellytti minua muutenkin; tavallaan en jäänyt orpona tyhjän päälle.
Uutta nimeä hakiessaan Kallekin täytti hakemuksen maistraatissa. Sen liitteeksi tarvittiin tässä tapauksessa myös virkatodistus, josta kävi ilmi haetun nimen kuuluneen suvulle jo ennestään. Asiat etenivät nopeasti, kun haettu nimi oli vain kahden sukupolven takaa, ja kahdessa viikossa Kalle sai jo alkaa käyttää uutta nimeään. Nimenvaihto maksoi hänelle 91 euroa, lisäksi passi ja ajokortti piti tietysti uusia.
Kauniin nimen kaipuu
Joskus omasta nimestään ei vain yksinkertaisesti pidä. Siihen saattaa liittyä epämieluisia muistoja kuten Kallen tapauksessa, tai sitten nimi on kantajansa mielestä vain yksinkertaisesti ruma.
Elina, 33, myöntää vähän hämillisesti hymyillen kuuluvansa viimeksi mainittuun ryhmään. Muutama vuosi sitten hän muutti sukunimensä mielestään kauniimpaan, mutta ei halua julkisesti yksilöidä näitä nimiä.
– Sen verran voin kyllä kertoa, että vanhan nimen merkityssisältö oli minulle vähän liikaa. Miksi olisin kärsinyt koko loppuelämäni? Elina kysyy ja katsoo vetoavasti suoraan silmiin.
Maistraatista kuitenkin kerrottiin, että Elinan ensisijaisesti toivoma uusi nimi ei ollutkaan niin vain otettavissa, koska Elinalla ei ollut mitään yhteyksiä samannimiseen jo olemassa olevaan sukuun. Hänelle suositeltiin Suomalaisuuden liiton Internet-sivuilta löytyvää "vapaitten" nimien listaa. Sieltä löytynyt kakkosvaihtoehto miellytti häntä lähes yhtä paljon, ja sitä hän lähti sitten hakemaan.
– Mitään perusteluita ei onneksi tarvittu, en olisi osannutkaan kirjoittaa muuta kuin, että kun se uusi nimi olisi niin nätti ja kun se vanha on niin ruma, nauraa Elina.
Maistraatista toinen sukunimen muutoshakemus pantiin menemään edelleen nimilautakuntaan, ja sieltä tuli sitten aikanaan myönteinen päätös. Koska nimenmuutoksesta piti ilmoittaa myös Virallisessa lehdessä, Elinan piti maksaa Kallea suurempi hakemusmaksu, 166 euroa.
"Mikset odota miestä?"
Muutoksella oli seurauksensa. Elinan isä oli jo kuollut, mutta äiti siunaili senkin edestä, miten kiittämätön tytär ei kunnioittanut isävainajaa. Ystäviltäänkin Elina on saanut monenlaisia kommentteja. Yksikin ihmetteli, eikö Elina olisi vielä voinut odottaa, josko jostakin ilmestyisi mies, jonka kanssa hän haluaisi mennä naimisiin ja vaihtaa nimensä "kunniallisesti" tätä kautta.
Toisaalta on ollut myös niitä, jotka ovat hyväksyneet ratkaisun muitta mutkitta.
– Heitä on kuitenkin ollut sen verran harvassa, että olen oppinut vähän harkitsemaan, kenelle kerron koko asiasta, Elina tuumii. – Nähtävästi nimi on meillä Suomessa monille vielä jotenkin pyhä asia, oli se sitten millainen tahansa.
Lisätietoja nimenvaihdosta ja nimistä voit tiedustella muun muassa maistraateista, Suomalaisuuden liitosta, oikeusministeriön nimilautakunnasta sekä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Nimitoimistosta.
Teksti: Hanna Myllys
Kuvat: Shuttetstock, Futureimagebank