"Kun avasin silmäni, olin menettänyt näköni" – Christinen omat hääjuhlat jäivät väliin, kun hän sai vakavan allergisen reaktion hääkimpustaan

Morsian myrkytti itsensä vahingossa luonnosta keräämillään kukilla, ja joutui jättämään suurimman osan hääjuhlistaan väliin. Naisen epäonnesta kertoo muun muassa Women's Health.

Nebraskasta kotoisin oleva Christine Jo Miller, 23, oli menossa naimisiin viime vuoden syyskuussa. Osana juhlavalmisteluja Christine meni keräämään rakastamiaan vihreitä ja valkoisia villikukkia osaksi hääkimppuaan.

Ensimmäiset kukat, joiden nimi on lumityräkki, Christine keräsi jo heinäkuussa ja jatkoi keräämistä kerran viikossa aina hääpäiväänsä, 2. syyskuuta asti. Christine ei kuitenkaan tiennyt, että lumityräkit olivat myrkyllisiä ja ne saattaisivat aiheuttaa allergisen reaktion.

"Siitä kaikki meni alamäkeen"

Christine valmisteli kukkiaan perjantai-illasta aina hääpäivään, lauantaihin aamukuuteen saakka. Morsian ei saanut silloin mitään oireita kukista.

Hääpäivänä, hänen pestessään kasvojaan, alkoi niihin kuitenkin muodostua ihottumaan ja hänen silmistään valua vettä.

– Sen jälkeen kaikki oli yhtä alamäkeä. Kävelin ulos kylpyhuoneesta, ja sisareni sanoi, että naamani oli punainen ja epätasainen, Christine kertoo Women's Healthin haastattelussa.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Christinen morsiusneidot, joista osa oli myös sairaanhoitajia, suosittelivat morsianta juomaan paljon vettä ja ottamaan allergialääkkeitä. Christine ajatteli, että oireet katoaisivat ennen vihkimistä, mutta toisin kävi.

– Kun hiukseni olivat valmiit, avasin silmäni ja tajusin, että olin menettänyt näköni, Christine kertoo.

Christinen ihottuma paheni, silmät valuivat jatkuvasti ja niihin sattui niin paljon, että nainen tärisi. Hän ei kuitenkaan halunnut perua häitä, joita oli kovasti odotettu ja joiden eteen oli tehty paljon töitä.

Häätanssi pyjamassa

Christine laittoikin mekon päälleen, käveli alttarille ja sanoi aviovalansa – ja sen jälkeen lähti välittömästi sairaalaan. Christine sai onnekseen kuulla, ettei hän ollut saanut pysyviä vaurioita silmiinsä, ja hoidoksi morsian sai piikin ja silmätippoja.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Ajaessaan takaisin kohti hääjuhlia aviopari kävi ostamassa Christinelle pyjaman, jotta tämä pystyi olemaan mukavasti. Juhlatamineisiin pukeutunut sulhanen Jon ja pyjamaan pukeutunut morsian leikkasivat kakun ja tanssivat häätanssinsa, jonka jälkeen he jo suuntasivat hotelliin.

Hotellissa Christine nukahti nopeasti ja Jon vietti iltaa syöden pizzaa. Pariskunta kertoo, että avioliitto ei alkanut kuitenkaan huonolla jalalla, vaan oikeastaan kokemus toi heitä lähemmäs toisiaan.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Uusi mahdollisuus

Onneksi Christine sai kuitenkin kokea myös häänsä uudelleen, kun koomikko Steve Harvey kuuli pariskunnan tarinan ja järjesti tälle uudet unelmahäät televisio-ohjelmassaan.

– En ole tunteellinen ihminen ollenkaan, mutta tosiasiallisesti aloin itkeä uudessa seremoniassamme. Pystyin oikeasti näkemään, miltä aviomieheni todella näytti, Christine kertoo.

Lähteet: Women's Health, Daily Mail, Instagram

***


Lue myös:

    Uusimmat