Kalevala Korun kultaseppä Esko Hassinen vastasi häät.fi-sivuston kävijöiden kysymyksiin sormusten tekemisestä, teettämisestä ja hoidosta.
1. Olemme menossa poikaystäväni kanssa kihloihin. Kun menemme ostamaan sormuksia, kauanko kestää, että kaiverrus on valmis ja saamme sormuksemme? Entä jos suunniteltu päivä ei onnistukaan ja haluamme vaihtaa päivämäärää? Miten onnistuu päivämäärän vaihtaminen kaiverreittuihin sormuksiin?
Onneksi olkoon! Sormuksen kaivertaminen ei sinänsä ole iso työ. Toimitusajat kaiverrustöille vaihtelevat liikkeittäin, mutta esimerkiksi Kalevala Korulla konekaiverrus toimitetaan noin viikossa.
Kaiverruksen poistaminen on mahdollista. Kaiverrus poistetaan hiomalla. On hyvä huomioida, että kaiverruksen voi teettää sormuksiin varsinaisen kihlapäivän jälkeenkin. Tällöin sormusta kuluttavalta hiomiselta ja "turhalta työltä" säästytään.
2. Voiko kihlat olla hopeiset? Sopiiko valkokulta tai platina hopean päälle myöhemmin vihkisormukseksi?
Kyllähän toki kihlasormukset voivat olla hopeisetkin. En ole ihan varma ymmärränkö kysymystäsi oikein, mutta jos tarkoitat, että voiko hopeisen kihlasormukseen kumppaniksi myöhemmin hankkia platina vihkisormuksen, niin teknisesti en näkisi siihen mitään estettä. Hopeasormuksen pinnoittaminen valkokullalla (rodium) ei taida olla järkevää.
3. Minulla on 2 kultaista leveähköä sormusta, niissä pieniä timantteja ja yksi hieman isompi toisessa (ovat samaa sarjaa). Haluaisin teettää niistä yhden sormuksen. Paljonko luulet hintaa kertyvän vanhojen sormusten teettämisestä yhdeksi?