Kultaseppä vastaa - osa 2

Kalevala Korun kultaseppä Esko Hassinen vastasi häät.fi-sivuston kävijöiden kysymyksiin sormusten tekemisestä, teettämisestä ja hoidosta.

1. Minulla on Kalevala korun Kaupunki sormus, joka on käynyt suureksi. Miten sen saisi pienennettyä?

Filigraani-sormuksen pienentäminen on sormuksessa olevan kuvioinnin takia hieman haasteellisempaa kuin normaalin esimerkiksi sileän sormuksen pienentäminen. Näkemättä itse sormusta, ja tietämättä sormuksen pienennystarvetta, tarkkaa vastausta on vaikea antaa, mutta yleisesti ottaen Filigraani-sormuksen pienentäminen onnistuu aina yhden kuvion verran. Jos koon pienentäminen vaatii puolikkaiden kuvioiden poistoa, täytyy kuvion täydentämisestä keskustella aina tapauskohtaisesti.

2. Haluaisin vihkisormuksen valkokullasta. Asiasta liikkeistä kyseltyäni olen entistä tiedottomampi! Kuinka kauan sormus säilyy "siistinä" kunnes täytyy taas rodinoida? Toisen myyjän mukaan 2 viikkoa, toisen mukaan 6 vuotta!

Valkokulta materiaalina on yleisesti luultua tummempaa. Kauniin pinnan aikaansaamiseksi valkokultasormukset rodinoidaan. Rodinointi-pinnan kestolle on vaikea määrittää tarkkaa ikää, sillä sen kuluminen riippuu sormuksen käytöstä. Itsestäni tuo kaksi viikkoa tuntuu kovin lyhyeltä ajalta, toisaalta taas tuo kuusi vuotta todella pitkältä. Totuus on varmasti jossain niiden välissä.

3. Olisiko vaihtoehtoa valkokullalle värin puolesta vihkisormukseksi?

Jos haluaa vaalean sormuksen, valkokullan lisäksi markkinoilla on myös paljon platinasormuksia. Platinan työstäminen on kultasepän kannalta haastavampaa, ja hinnaltaan paljon kalliimpaa, tästä syystä platinasormukset ovat aina selvästi valkokultaisia arvokkaampia. Myös platinasormukset kuluvat ja naarmuttuvat, mutta koska materiaali on läpikotaisin samanväristä, eivät naarmut korostu niin paljoa.

4. Vihreät kivet; kestävätkö ja mitä vaihtoehtoja olisi? Erään myyjän mukaan smaragdia ei kannata missään nimessä ottaa, koska on liian pehmeä jokapäiväiseen käyttöön, toisen myyjän mukaan esteitä ei ole!

Kultasepän alalla yleisesti käytössä olevassa Mohsin kovuustaulukossa timantin kovuusarvoksi annetaan 10. Tallöin smaragdin arvo on 8. Smaragdin kovuus ei siis ole timantin luokkaa, mutta riippuen sormuksen mallista ja kiven koosta, myös smaragdia voi käyttää korukivenä esimerkiksi juuri vihkisormuksessa.

5. Hankimme mieheni kanssa kaksi viikkoa sitten valkokultaiset kihlasormukset. Minun sormukseni on 14 karaattia ja mieheni sormus 18 karaattia. Jo muutaman päivän kuluttua sormukseni oli aivan naarmuttunut ja nyt väri on mielestäni jo muuttunut kuluneen "himmeäksi". Onko tämä ihan normaalia? Olen jo alkanut miettiä, että onko sormus edes valkokultaa, vai mahdollisesti huonompilaatuista hopeaa? Mistä sen voisi tunnistaa? Olen kyllä käyttänyt sormusta yötä päivää, mutta mitään "hankaavaa" työtä en ole tehnyt, paitsi tiskannut! :)

Sormuksen materiaalin aitouden voi tarkistaa helposti leimoista. Suomessa myynnissä olevissa jalometallituotteissa tulee olla vähintään kaksi leimaa; nimileima sekä pitoisuusleima. 18 karaatin kelta -ja valkokultasormuksista löytyy siis pieni leima, jossa numerot 750. 14 karaatin sormuksissa tässä leimassa on numerot 585. Hopeatuotteet tunnistaa leimasta 925. Lisätietoa leimoista löydät Turvatekniikan keskuksen sivuilta www.tukes.fi.

6. Minulle on kertynyt vuosien varrella lahjaksi saatuja kultaketjuja yms. koruja, joita en käytä. Voinko teettää niiden kullasta sormuksen, jonka suunnittelen itse? Miten paljon kullasta hyvitetään? Kaikki ovat kotimaisia 14 karaatin koruja.

Useat alan liikkeet ostavat kuluttajilta ns. romukultaa. Jokainen liike määrittelee itse sen hinnan, jonka he romukullasta maksavat. Romukullan hinta määrittyy tuotteen painon mukaan. Ammattitaitoinen kultaseppä, joka valmistaa uniikkitöitä, suostuu myös varmasti valmistamaan sormuksen sinulle tästä kullasta.

7. Arvoisa seppä. Jos ostaa yllätykseksi sormuksen, kuten monesti elokuvissa, niin miten kannattaa arvioida oikeaa sormuksen kokoa?

Sormuksen koon määrittäminen salassa hyvin haastavaa, sillä oikea koko saattaa vaihdella jopa 1,5 koon verran (1,5mm) riippuen sormuksen mallista. Hyvin leveät sormukset vaativat usein suuremman koon kuin kapeammat mallit.

Helpoin tapa selvittää koko on tietenkin ’lainata’ tulevan vaimon sormusta ja käydä mittauttamassa se paikallisessa kultasepäliikkeessä. Jos tämä ei ole mahdollista, ehdottaisin, että sovit sormusta ostaessasi, että tarvittaessa koon voi vaihtaa. Huomaathan, että sormuksen vaihtaminen on helpompaa, jos sormusta ei ole kaiverrettu. Osaavassa ja palvelevassa kultasepänliikkeessä varmasti tämäkin onnistuu ja pääset toteuttamaan romanttisen eleesi.

8. Olen kovasti mieltynyt valkokultaan, että mitä se oikeastaan on, ja onko se kovempaa kuin keltakulta?

Valko-ja keltakullan kovuuksien välillä ei ole käytön kannalta oleellista eroa. 18 karaatin kullassa molemmissa seoksissa on 75% kultaa. Loput 25% sisältävät erilaisia seosmetalleja, joilla pystytään vaikuttamaan seoksen kestävyyteen ja väriin.

9. Miksi yksi iso timantti maksaa enemmän kuin vaikka kolme pientä?

Timanttien markkinahinta määräytyy tarjonnan ja kysynnän mukaan. Koska isojen raakakiteiden löytyminen on harvinaisempaa kuin pienien, on yhden suuren timantin hinta korkeampi.

10. Teetimme vihkisormukseni eräällä kultasepällä. Sormuksessa on 5 timanttia, 4 kpl W/VS princ. 0,202 ja 1 kpl W/VS princ 0,165. Sormuksen kultapitoisuus on 75 %. Mieltäni on alkanut askarruttaa, koska timantteja ei ole istutettu valkokultaan. Onko istutus kestävä? Sormuksesta löytyy lisäksi useita pieniä ulkonäkövirheitä. Sormuksen arvo on n. 1210 euroa ja se on täysin uniikki tuote. Onko mitään mahdollisuutta saada kultaseppää korjaamaan virheitä sormuksesta? Maksoimmeko timanteista liikaa, kun iso timantti maksoi 200 euroa ja pienemmät yhteensä 172 euroa?

Koska kelta-ja valkokulta ovat kestävyydeltään hyvin samanlaisia, ei käytännössä ole väliä onko timantit istutettu kelta -vaiko valkokultaan. Myös timanttien hinnat kuulostavat hyvin kohtuullisilta, ottaen huomioon tämän hetken markkinahinnan.

Jos sormuksen ulkonäkövirheet ovat ns. yksiselitteisiä eivätkä johdu esim. kulumisesta tai käytöstä, uskoisin, että jokainen ammatistaan ylpeä kultaseppä haluaisi korjata virheensä.

11. Suurin haaveeni sormuksestani on malli, jossa on vain yksi iso timantti keskellä. Tämän kaltaisia sormuksia voi tilaustyönä teettää, mutta olen tullut siihen tulokseen, että ne tulevat olemaan liian kalliita. Tärkeintä minulle ei ole kuitenkaan, onko kivi todella timantti vai lasia, vain ulkomuoto on tärkein. Olen aikoinaan ostanut korvakorut, joissa on isot neliskulmaiset valkoiset timantilta näyttävät kivet. Olisiko mahdollista teettää sormus sellaisella kivellä, sillä korvakorut olivat todella edulliset (alle 20euroa). Nyt haluaisin ammattilaisen mielipiteen: onko tällaisen korun teettäminen mahdollista, järkevää, ja onko se kestävä ratkaisu?

Vaikka timantti onkin korukivistä varmasti suosituin, ei se toki ole ainut vaihtoehto. Esimerkiksi kuutiollinen zirkonia, jota epäilen, että nuo korvakorujen kivetkin voisivat olla, on hyvä ja kestävä kivivaihtoehto. Valitettavasti Suomen markkinoilta sormusta, jossa isokokoinen kuutiollinen zirkonia olisi istutettu kultaiseen runkoon, voi olla vaikea löytää. Tilaustyönä tämä varmasti onnistuu, mutta tilaustöiden hinnat nousevat usein sarjatuotantosormuksia korkeammiksi. Hopearunkoon kuutiollisia zirkonia kiviä sen sijaan istutetaan usein.

Teksti: Esko Hassinen
Kuvat: Kalevala Koru

Lue myös:

    Uusimmat