Kuinka usein peset kylpyhuoneesi? Osa pinnoista pitäisi puhdistaa jopa päivittäin

Jos kylpyhuoneen haluaa pitää siistinä ja puhtaana, täytyy jaksaa puunata vähintään kerran viikossa. Osa pinnoista pitäisi puhdistaa jopa päivittäin, vinkkaa aiheesta kirjoittava Cnet.

VIDEO: Lavuaarin voi pestä myös oliiviöljyllä! Miten hyvin kikka toimii?

Siivoamisesta huolehtiminen kylpyhuoneessa on erityisen tärkeää, jotta bakteerit eivät pääse muodostumaan kosteassa tilassa. Kun likaa ei päästä pinttymään, aikaa säästää lopulta paljon enemmän.

Aiemmin olemme muun muassa uutisoineet kylpyhuoneen maton pesutiheydestä (joka on muuten kerran viikossa), mutta kuinka usein muut eri alueet vessassa pitäisi pestä?

Vessanpönttö

Cnetin mukaan yksin asuville varmasti riittää, että vessanpöntön pinnat pesee kerran viikossa. Jos taloudessa on lapsia, olisi vessan ulkopuoli, istuin ja vetopainike syytä pyyhkiä joka päivä bakteerien leviämisen estämiseksi.

Vessanpöntön sisukselle riittää pesu kerran viikossa. Jos lika on päässyt pinttymään, kannatta kokeilla esimerkiksi kolajuomaa puhdistusaineena. Kola kaadetaan pönttöön ja jätetään sinne muutamaksi tunniksi. Tahrojen pitäisi tämän jälkeen lähteä vessaharjan avulla.

Suihkuverho

Oli suihkuverho sitten muovia tai kangasta, se olisi hyvä ottaa alas ja pestä kerran kuukaudessa. Suihkuverhon voi pestä hyvin pesukoneessa. Pesulämpötilan ei pitäisi olla kylmä, mutta ohjelman ei tarvitse olla kaikista tehokkain, sillä lika irtoaa varsin helposti.

Suihkuverhoon ei kannata käyttää huuhteluainetta eikä sitä kannata kuivata kuivausrummussa, jotta materiaali ei mene pilalle.

Suihku ja kylpyamme

Pesu kerran viikossa riittää suihkulle ja kylpyammeelle. Cnet suosittelee tosin pyyhkimään lasisen suihkukaapin jopa jokaisen suihkukerran jälkeen, jotta saippuan vaahto ei pääse pinttymään kiinni.

Muutaman sekunnin homma joka päivä voi pelastaa kovalta puunaustyöltä viikon lopussa.

Kylpypyyhkeet

Asiantuntijoiden mukaan kylpypyyhe pitäisi pestä noin 3–4 käyttökerran välein. Sama pätee myös kylpyhuoneen käsipyyhkeille.

Pyyhkeen käyttöikä voi kuulostaa kovin lyhyeltä, mutta kostea ilmapiiri onkin omiaan bakteerien ja homeen kasvulle. Tärkeää onkin siksi myös antaa pyyhkeen kuivua kunnolla jokaisen käyttökerran jälkeen.

Pyyhkeet tosin kannattaisi pestä vielä useammin, jos niitä käyttävä henkilö on vaikkapa kipeänä. Myös flunssakaudella, vaikka tauti ei olisi vielä iskenyt, jokaisella perheenjäsenellä kannattaisi olla oma pyyhe ja pesuvälin tiheä.

Lavuaari

Käsiä pestessä pöpöt kerääntyvät niin lavuaarin kahvaan kuin altaaseenkin. Cnet suosittelee siksi pesemään lavuaarin kerran päivässä.

Hiustenkuivaaja

Harva välttämättä muistaa, että myös hiustenkuivaaja tarvitsee säännöllisen puhdistuksen. Tämä voi estää laitetta muun muassa ylikuumentumasta ja pidentää sen ikää.

Cnetin mukaan paras tapa puhdistaa hiustenkuivain on puhtaan meikkisienen avulla, sillä se ei jätä nukkaa ruudukkoon ja puhdistaa osat tehokkaasti.

Lähde: Cnet

Lue myös:

    Uusimmat