Kuin kauhuelokuvasta: Miehen käsi pelastettiin kiinnittämällä se jalkaan – katso video

Kiinalaislääkärit pelastivat työtapaturmassa loukkaantuneen miehen käden siirtämällä sen miehen nilkkaan kuukaudeksi ennen uudelleenkiinnittämistä.

Hurja toimenpide tehtiin Zhou-nimiselle tehdastyöntekijälle Keski-Kiinassa Xiangyan sairaalassa, uutisoi muun muassa brittijulkaisu The Independent

Onnettomuus tapahtui, kun Zhoun vasen käsi osui työkoneen pyöriviin teriin ja leikkautui irti. Zhou kiidätettiin sairaalaan, missä miehen irronnutta kättä ei kuitenkaan pystytty heti kiinnittämään paikoilleen, sillä hermot ja jänteet tarvitsivat aikaa toipuakseen vakavasta onnettomuudesta.

Sairaalan mikrokirurgian ylilääkäri Tang Juyu päätti elvyttää miehen käden erikoisella operaatiolla. Miehen irronnut käsi kiinnitettiin jalkaan siksi aikaa, kunnes käsi olisi valmis uudelleenkiinnitystä varten. 

– Jos irronnut raaja on veren puutteessa liian pitkään, solukko kuolee ja sitä ei voida enää parantaa, lääkäri Juyu kertoo. 

Zhoun käsi odotteli jalkaan kiinnittyneenä kuukauden ajan. 

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Kiinassa on tehty vastaavanlainen operaatio. Vuonna 2013 lääkärit onnistuivat pelastamaan myöskin tehdastyöläisen irronneen käden vastaavan toimenpiteen avulla.

Lue myös:

    Uusimmat