Trump sanoo harkitsevansa Iranin tapaamista.
Iran ja johtavat Euroopan valtiot neuvottelevat perjantaina ydinaseiden kehittämistä rajoittavasta sopimuksesta.
Iranin ulkoministeri keskustelee asiasta Saksan, Ranskan, Britannian ulkoministerien ja Euroopan unionin ulkopolitiikkaa johtavan Kaja Kallaksen kanssa Sveitsin Genevessä.
Asiasta kertoo saksalainen diplomaattilähde uutistoimisto Reutersille, jonka mukaan tapaamisesta on sovittu Yhdysvaltojen kanssa.
Valtiot tai EU eivät ole vahvistaneet tietoa.
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump puolestaan sanoi Suomen aikaa myöhään keskiviikkona, että Iran haluaa tavata Yhdysvallat.
Trump ei ole omien sanojensa mukaan tehnyt päätöstä tapaamisesta. Iran on puolestaan sanonut, ettei se neuvottele painostuksen alaisena.
Samassa yhteydessä Trump myös totesi, ettei hän ole päättänyt, iskeekö Yhdysvallat Iraniin.
Israel on tehnyt ilmahyökkäyksiä Iranin ydin- ja sotilaskohteisiin viime viikon perjantaista lähtien. Iran on vastannut ampumalla satoja ohjuksia Israeliin.
Iran ja Yhdysvallat neuvottelivat ydinsopimuksesta ennen Israelin hyökkäystä, jonka laajalti arvioitiin panneen ainakin toistaiseksi lopun keskusteluille.
Israelin kanta on pitkään ollut, ettei mikään sopimusratkaisu estä Irania kehittämästä ydinasetta.