KSML: Kiista yliopiston sukupuolikiintiöistä menee yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan ratkaistavaksi

Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara vie kiistan Jyväskylän yliopiston opiskelijavalintojen sukupuolikiintiöistä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan ratkaistavaksi, kertoo Keskisuomalainen.

Maarianvaara sanoi viime talvena liikuntapedagogiikan opiskelijavalinnan sukupuolikiintiöiden olevan lainvastaisia. Nyt hän kertoo Keskisuomalaiselle pyytäneensä lautakuntaa arvioimaan kiintiömenettelyn lainmukaisuuden ja kieltämään sen tarvittaessa sakon uhalla.

Yliopisto ei ole noudattanut tasa-arvovaltuutetun aiemmin antamaa kehotusta ja on Keskisuomalaisen mukaan itse aiemmin esittänyt lausunnon hakemista lautakunnasta. Yliopisto perustelee kiintiöitä yhtäläisten koulutusmahdollisuuksien tarjoamisella naisille ja miehille, mutta tasa-arvovaltuutetun mukaan käytäntöä ei voida perustella tasa-arvolailla.

Lue myös:

    Uusimmat