Jyväskylässä kaksi kuolemaan johtanutta kolaria

Viime yönä Jyväskylän seudulla on sattunut kaksi kuolemaan johtanutta liikenneonnettomuutta.

Molemmissa onnettomuuksissa menehtyi yksi paikkakuntalainen mieshenkilö. Poliisi tutkii onnettomuuksien syitä. Tapahtumapaikat ovat melko lähelllä toisiaan, mutta ne eivät liity muutoin toisiinsa millään tavalla.

Poliisista kerrotaan, että ensimmäinen onnettomuuksista sattui noin kolmen aikaan aamuyöllä Lohikoskentien ja Kankaankadun risteyksessä, kun noin 25-vuotiaan jyväskyläläismiehen kuljettama henkilöauto törmäsi välisellä keskikorokkeella olleeseen liikennemerkkiin. Auto kimposi siitä useita kymmeniä metrejä eteenpäin. Tämän jälkeen auto on törmännyt keskikorokkeella olleeseen puuhun. Törmäyksen voimasta kuljettaja oli sinkoutunut ulos autosta.

Kuljettaja oli ollut yksin autolla liikkeellä. Kuljettaja menehtyi onnettomuudessa, onnettomuudessa ei ollut muita osallisia.

Alustavan arvion mukaan syynä onnettomuuteen on ollut huomattavan suuri tilannenopeus. Poliisi tutkii päihteiden mahdollista osuutta onnettomuuteen.

Jälkimmäinen liikenneonnettomuus sattui Lauakaan kunnan ja Jyväskylän kaupungin rajalla Jyväskyläntiellä noin viiden aikaan aamuyöllä.

Hieman alle 40-vuotiaan jyväskyläläismiehen auton epäillään ajautuneen toistaiseksi tuntemattomasta syystä ja yllättäen vastaantulevan liikenteen kaistalle törmäten vastaantulleen henkilöauton keulaan.

Vastakkaiselle kaistalle ajautuneen henkilöauton kuljettaja menehtyi onnettomuudessa ja toisen henkilöauton kuljettaja ja kolme matkustajaa loukkaantuivat. Heidät on toimitettu sairaalaan saamaan hoitoa. 

Tapahtumapaikalla on 80 km/h nopeusrajoitus. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Lue myös:

    Uusimmat