KSML: Ehtoollisviinit pannaan verolle – seurakunnille tulossa isot lisäkulut

Ehtoollisviinit muuttuvat verollisiksi, uutisoi Keskisuomalainen.

Hallituksen esityksessä uudeksi alkoholilaiksi ei ole mainintaa ehtoollisviinien verottomuudesta. Asia on vahvistettu lehdelle valtionvarainministeriöstä.

Verokohtelu muuttuu, koska verovapaudelle ei ole perusteita alkoholijuomien verotusta koskevassa EU-lainsäädännössä. Valtionvarainministeriössä tarkistettiin, olisiko ehtoollisviinien verokohtelussa ollut kansallista liikkumavaraa, mutta sitä ei löytynyt.

Valtioneuvosto käsittelee alkoholilain muutosta kokouksessaan tänään. Lopullisesti uuden lain hyväksyy eduskunta.

Kirkkohallitus on aiemmin arvioinut lehdelle, että ehtoollisviinien verollisuus toisi evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnille vuosittain yhteensä noin 160 000 euron lisäkulut.

Eduskunta päätti vuonna 1994, ettei alkoholivero koske ehtoollisviiniä.  

Lue myös:

    Uusimmat