Kroatia liittyy euroon vuodenvaihteessa – tätä vaaditaan euroon pyrkivältä maalta

Euroalue laajenee uudella jäsenmaalla vuodenvaihteessa. EU-komissio totesi raportissaan keskiviikkona, että Kroatia täyttää kaikki euron käyttöönoton kriteerit.

Kroatian jäsenyyden myötä euroalueella on 20 jäsentä. Kroatia liittyi EU:n jäseneksi 1. heinäkuuta 2013.

Komissio arvioi samalla myös Bulgarian, Tshekin, Unkarin, Puolan, Romanian ja Ruotsin edellytyksiä liittyä euroalueen jäseniksi. Kaikilla näillä mailla on laillinen velvoite pyrkiä ottamaan euro käyttöön, mutta esimerkiksi Ruotsilla ei ole siihen poliittista tahtoa. Tanskalla on poikkeuslupa pysytellä euron ulkopuolella.

Euroon pyrkivältä maalta vaaditaan hintavakautta, julkisten alijäämien ja velan pitämistä hallinnassa ja valuutan pysymistä vakaana suhteessa euroon.

Euroopan keskuspankki on omassa raportissaan myös puoltanut Kroatian liittymistä euroon. Jäsenyys vahvistetaan vielä EU:n valtiovarainministerien kokouksessa.

Lue myös:

    Uusimmat