Näyttelijä Krista Kosonen on pituutensakin puolesta näyttävä nainen, mutta pienenä hän toivoi olevansa poika.
Näyttelijä Krista Kosonen on tehnyt paljon poikamaisia rooleja ja useat hänen MTV3:n Putous-ohjelman sketsihahmoistakin ovat olleet äijämäisiä. Kosonen muistelee MTV3.fin haastattelussa vastaavien roolien tuntuneen luontevilta jo nuorempana.
– Venähdin pituutta aikaisessa vaiheessa, olin puoli metriä muita pidempi, joten ilmaisukerhojen alkaessa minut roolitettiin usein mieheksi tai noidaksi. En koskaan ollut perheen pikku tyttö tai prinsessa. Sitä kautta varmaan tajusin, että nämähän ovat paljon hauskempia rooleja, paljon moniulotteisempia.
Vaikka roolit ovatkin olleet poikamaisia, kuvailee Krista olevansa välillä hyvin naisellinen ja tyttömäinen jopa ärsyttävyyteen asti. Näyttelijä ei enää ole niin poikamainen, mutta vielä lapsuudessa veljen ihannointi vaikutti valintoihin.
– Halusin olla poika, kun olin pieni. Minulla on isoveli, joten poikien kanssa tuli leikittyä enemmän. Se oli vähän sellaista isoveljen ihannointia, pojilla oli makeammat leikit ja jutut.
Monet pyrähtävät teini-iässä, mutta Kosonen kertoo olleensa jo kuusivuotiaana muita päätä pidempi. Kiusausta hän ei kuitenkaan kokenut.
– Voitin kaikki urheilukilpailut tahtomattani. Paras ystävä oli ballerina ja itse sitten harrastin korista ja kuntonyrkkeilyä. En koskaan häpeillyt pituuttani, mutta seisoin huonossa ryhdissä ja yritin olla pienempi.
Lukiossa ja teatterikorkeakoulussa Kosonen havaitsi pituudessa olevan myös hyviä puolia.
– Lukiossa pojat kasvoivat, niin oli kiva katsoa ihmisiä välillä ylöspäinkin. Teatterikorkeakoulussa pituus kääntyi eduksi ja huomasin pystyväni hyödyntämään sitä.
Krista Kosonen nähdään MTV3-kanavan PUTOUS-ohjelmassa lauantaisin klo 19.30.
(MTV3–HEINI KANGASLUOMA)