Suomalaisille kriketin sääntöjä selittäessä on alussa syytä verrata lajia pesäpalloon. Kummassakin lyödään mailalla palloa ja yritetään tehdä juoksuja. Joukkueet pelaavat sisä- ja ulkovuoron, joista jälkimmäisessä pelaajat yrittävät polttaa pelaajia päättääkseen lyövän joukkueen sisävuoron. Siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.
Jo pelkästään kriketin SM-sarjan kahdeksan sivun pienellä präntättyjen sääntöjen lukeminen kaikkine sivu- ja alaohjeistuksineen saa hien nousemaan pintaan. Lajin perussäännöt ovat kuitenkin kohtuullisen yksinkertaiset oppia - mutta ei lukematta niitä.
Krikettimaila muistuttaa jossain määrin lyhyttä melaa. Mailan lyöntipuoli on tasainen ja selkämys kupera. Vajaan metrin pituinen ja reilun 10 senttimetrin levyinen maila valmistetaan nykyisin aiempaa teollisemmin, mutta perinteiset, käsin tehdyt mailat sorvattiin pajunsukuisesta puusta.
Tiivistetystä korkista tehty pallo on yleensä päällystetty punaisella nahalla. Pesäpallon sijaan peliväline muistuttaa amerikkalaisen sukulaislajin baseballin palloa paksusti tikattuine saumoineen.
Kenttä on kooltaan hehtaarin (100 x 100 m) kokoinen, ja pelin olennaisin osa tiivistyy kentän keskellä olevalle 3 x 20 metrin syöttöalueelle. Alueen molemmissa päissä on kotipesä, jonka sisällä kolmesta kepistä kasattu hila, jonka päällä on kaksi palikkaa.
Pelin kulku
Kummallakin joukkueella on 11 pelaajaa, joista sisävuorossa on kentällä kaksi lyöjää kerrallaan. Lyöjät vartioivat syöttöalueen kotipesien hiloja, ja onnistuneen lyönnin jälkeen he tekevät juoksupisteitä juoksemalla ristiin kotipesästä toiseen.
Ristiin juoksua ei tarvita, jos lyöjä onnistuu lyömään pallon pelialueen ulkopuolelle. Lyövä joukkue saa neljä juoksua, jos pallo pomppii yli rajojen, ja kuusi juoksua, jos lyönnin latinki riittää lennättämään pallon ilmassa rajojen ulkopuolelle.
Syöttövuorossa oleva joukkue voi polttaa lyövän pelaajan rikkomalla hilan ja pudottamalla palikat joko suoralla syötöllä tai heittämällä pallon hilaan, kun lyöjä ei ole mailallaan pesässä suojelemassa sitä. Hilan rikkoutumisen lisäksi lyöjä palaa muun muassa myös, jos paljain käsin pelaavat syöttövuorolaiset saavat hänen lyöntinsä kiinni suoraan ilmasta.
Lyöjä voi palaa vain kerran ja joutuu tällöin kentältä ulos. Lyöntivuoro päättyy viimeistään tuomarin ennalta määräämien syöttövuorojen tultua täyteen. Vuoro päättyy aiemmin, jos syöttäjät saavat poltettua kymmenen lyöjää, sillä viimeinen lyöjä ei voi suojella molempia hiloja.
Syöttäjä heittää kuusi syöttöä yhdessä syöttövuorossa. Sama syöttäjä ei voi syöttää kahta vuoroa peräkkäin. Yhteensä yksi syöttäjä saa syöttää enintään viidenneksen joukkueensa syötöistä.
Eniten juoksuja saanut joukkue voittaa, joten ottelu päättyy, jos jälkimmäisenä lyövä joukkue ylittää ensin lyöneen juoksujen määrän.
Päivä vierähtää SM-sarjaottelussa
SM-sarjassa pelataan 45 syöttövuoron pelejä joukkuetta kohden, ellei tuomari päätä lyhentää peliä esimerkiksi sateen vuoksi. Otteluissa riittää seurattavaa, sillä ilman ylimääräisiä viiveitä yksi sisävuoro kestää kolmisen tuntia. Perinteinen 45 minuutin tee-/lounastauko mukaan laskettuna pelaajat käyttävät otteluun kuudesta seitsemään tuntia.
SM-sarjassa 11 joukkuetta pelaa yksinkertaisen sarjan, jonka jälkeen neljä parasta jatkaa välieriin. Sarjaa on pelattu Suomen krikettiliiton perustamisvuodesta 1999 lähtien. Ensimmäinen suomalainen krikettiseura, Helsinki Cricket Club (HCC), aloitti toimintansa vuonna 1972. Maailmalla lajin väitetään olevan toiseksi suosituin palloilulaji jalkapallon jälkeen.
Lähde: www.cricketfinland.com
(MTV3-STT)