Imatralaiset järkyttyivät veriteosta – kriisipiste avattu lähelle turmapaikkaa

Imatran seurakunnan tiloihin Imatran keskustassa on avattu kriisitukipiste ampumatapausten takia.

Kriisitukea Olavinkulmasta on aamun aikana hakenut noin kymmenen henkilöä.

– Tarvittaessa heitä on ohjattu eteenpäin muihin palveluihin. Työntekijöitä tukipisteessä on ollut kaikkiaan noin kaksikymmentä. Kriisitukipisteen työntekijät ovat lisäksi antaneet henkistä tukea ampumavälikohtauksen uhrien kotona, kertoo Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri Eksoten viestintäpäällikkö Saara Raudasoja. 

Raudasoja uskoo, että järkyttävä tapaus koskettaa hyvin syvästi imatralaisia. Kriisiapua tarvitaan varmasti lähitulevaisuudessa vielä enemmän. 

Kriisipisteessä työskentelee kirkon henkilökuntaa ja henkisen huollon työntekijöitä sekä vapaaehtoisen pelastuspalvelun työntekijöitä. 

Kriisitukipisteen osoite on Olavinkatu 13. Henkistä kriisiapua annetaan tänään klo 19 asti.

Seurakunta järjestää nuorille Olavinkulmassa oman keskustelutilaisuuden tänään sunnuntaina kello 14–17.

Eksoten mielenterveyspäivystys päivystää Etelä-Karjalan keskussairaalan (Valto Käkelän katu 1, Lappeenranta) siivessä 24/7, p. 05 352 4610.

 Maanantaina aamusta kello 8 alkaen tukea tarjoavat Eksoten Lasten ja nuorten talot Imatralla (Kauppakatu 7) ja Lappeenrannassa (Kasarmikatu 7). Lasten ja nuorten neuvonta ja palveluohjaus Imatralla ja Lappeenrannassa vastaa puhelimitse arkisin kello 9-15 p. 05 352 2360.


Lue myös:

    Uusimmat