Kreikka tukee Turkin EU-jäsenyyttä

Maat lämmittelivät suhteitaan Turkin pääministerin ensimmäisellä Kreikan-vierailulla 16 vuoteen.

Kreikan pääministeri Kostas Karamanlis sanoi tänään tukevansa Turkin pyrkimyksiä Euroopan unionin jäseneksi. Karamanlis ja maassa vieraileva Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogan kävivät keskenään historiallisen neuvonpidon, sillä kyseessä oli ensimmäinen pääministerivierailu Turkista 16 vuoteen.

- Jätetään mennyt taaksemme ja katsotaan tulevaisuuteen. Rakennetaan tulevaisuutta yhdessä, totesi Erdogan yhteisessä lehdistötilaisuudessa Karamanlisin kanssa. Karamanlisin mukaan molemmat maat työskentelevät saadakseen maiden väliset suhteet uudelle tasolle. Erdogan vakuutti puolestaan etsivänsä "uusia näköaloja" maiden välisiin suhteisiin, jotka ovat olleet pitkään kireät.

- Olen myös erityisen tyytyväinen siitä, että monista asioista on keskusteltu kahdenvälisissä neuvotteluissa ilman, että kolmas osapuoli on välittänyt neuvotteluita. Suhteet ovat saavuttaneet suoruuden, mikä on erittäin tärkeää, Erdogan lisäsi. Viranomaisten mukaan vierailu on selkeä viesti siitä, että Ateena ja Ankara ovat nyt sitoutumassa selvittelemään erimielisyyksiään.

(MTV3-STT-Reuters-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat