Kreikka pyrkii saamaan verotuloja Sveitsistä

Kreikka yrittää solmia uudelleen sopimuksen Sveitsin kanssa siellä olevien kreikkalaisten varojen verottamisesta.

Valtiovarainministerin mukaan Sveitsin hallitusta on pyydetty käynnistämään uudelleen prosessi sopimuksesta, jonka avulla muun muassa kreikkalaisten talletuksia sveitsiläisissä pankeissa voitaisiin verottaa.

Jo helmikuussa Kreikan keskuspankki kertoi, että talletuksia on siirretty maasta suuria määriä. Kreikan valtiovarainministeriön mukaan kahden viime vuoden aikana maasta on siirretty laillisin keinoin 16 miljardia euroa. Siitä noin kymmenen prosenttia on tiettävästi mennyt Sveitsiin.

Kansainvälisestä painostuksesta johtuen Sveitsi höllensi yhtä maailman tiukimmista pankkisalaisuuksista vuonna 2009 vastaamaan teollisuusmaiden talousjärjestön OECD:n vaatimuksia.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat