Kreikka odottaa 44 miljardia – EU:lla ja IMF:llä kova kiista ehdoista

EU-maat harkitsevat Kreikan lainakoron alentamista, jotta maa selviää valtavasta velkataakastaan.

Helsingissä vieraileva komission varapuheenjohtaja Olli Rehn korostaa, että EU-maat eivät kuitenkaan missään tapauksessa suostu antamaan lainojaan anteeksi.

Kreikka odottaa hädissään yli 44 miljardin euron rahasäkkiä selvitäkseen. Kiista EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n välillä rahan luovuttamisesta on kuitenkin niin kova, että IMF:n pääjohtaja Christine Lagarde keskeyttää Aasian-matkansa, eikä Rehnkään ehdi viikonlopuksi mökilleen, vaan palaa Brysseliin neuvottelemaan.

Lopullinen ratkaisu yritetään vääntää tiistaina EU-maiden valtiovarainministerin kokouksessa. Kreikan velkataakkaa on pakko keventää, jotta maa selviää.

– Ratkaisu tulee olemaan varmasti useamman erilaisten elementin muodostama kokonaisuus. Siihen ei tule kuitenkaan kuulumaan se, että euroalueen maiden Kreikalle myöntämiä lainoja leikattaisiin. Se ei tule olemaan mahdollista. Se on hyvin selkeästi kynnyskysymys kaikille euroalueen jäsenvaltioille, Rehn korostaa.

Lainoja anteeksi?

IMF on vaatinut, että euromaat antaisivat osan Kreikalle myöntämistään lainoista anteeksi. IMF haluaa kutistaa Kreikan velkataakka sellaiseksi, että maa pystyy oikeasti maksamaan sen takaisin.

– IMF on oikeassa siinä, että on parempi nyt tehdä kunnolla ratkaisut ja leikata riittävästi velkataakka, jotta Kreikan kyky hoitaa velkaansa muodostuu uskottavaksi, ja sen takia olemme tästä periaatteesta samaa mieltä IMF:n kanssa. Mutta meidän täytyy vielä lähipäivät neuvotella keinoista, joilla tähän tavoitteeseen päästään, Rehn kertoo.

Yksi mahdollisuus olisi alentaa Kreikan korkoja. Näin maa saisi lisää hengitystilaa. Tästä vaihtoehdosta Eurooppa on valmis keskustelemaan.

Kreikassa on tehty merkittäviä säästötoimia. Ensi vuonna maa pystyy hoitamaan menonsa - lukuun ottamatta lainakuluja. Eli Eurooppa lainaa Kreikalle, jotta se pystyy maksamaan takaisin lainojaan.

Kreikalla on julkista velkaa noin 300 miljardia euroa. Tästä yksityisten sijoittajien osuus tästä on vain 60 miljardia, ja sen leikkaaminen on poissuljettu mahdollisuus.

Suomi on lainannut Kreikalle suoraan miljardi euroa, ja Suomen osuus Kreikan ERVV-lainasta on 2,2 miljardia euroa.

Lue myös:

    Uusimmat